perjantai 14. syyskuuta 2012

21.8 - 14.9


Jopa on taas aikaa vierähtänyt!

Olemme olleet melko kiireisiä pari viikkoa. Maahanmuuttotoimistosta tuli kiireellinen käsky, joka koski kaikkia ulkomaalaisia, toimittaa kaikki mahdolliset työlupaan liittyvät paperit sinne. Viikon aikana saimmekin metsästettyä niin Suomesta kuin Dar es Salaamista ja täältä Habari Maalumista kaikki tarvittavat dokumentit. Niitä tarvitaan, kun täällä Tansaniassa halutaan nyt varmistaa, että kaikilla on oikeat luvat, ei ostetut sekä täällä halutaan siirtyä samalla tietokone aikakauteen.

Yhtenä sunnuntaina ja seuraavan viikon ( tai kuukauden ) aikana jokaisessa talossa käytiin kirjaamassa asukkaat. Sekin tieto laitetaan tietokoneelle, jotta saataisiin tietokantaan kaikki ihmiset, jotka täällä asuvat.

On meillä ollut työkuvioissakin kiirettä, paljon on aikaa kulunut kaikenlaisten juttujen selvittämisessä. Monien ihmisten kanssa on pidetty palavereja monenlaisten asioiden tiimoilta.
Ja oli täällä johtajuuskurssin valmistujaisjuhlatkin, jotka täkäläisten tapojen  mukaan olivat hienot, mutta tällä kertaa aikataulu piti erittäin hyvin. Se on harvinaista täällä.

Syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina lähdimme safarille Tarangiren luonnonpuistoon.
Otimme mukaamme Samsonin ja hänen perheensä, vaimon Subiran ja tyttären Sandran 3-v.
Näimme tosi paljon eläimiä, seeproja ja gnu-antilooppeja vaelsi jonoissa kohti juomapaikkoja.
Tarangire-joessa on vielä vähän vettä joissakin paikoissa, joten eläimet kerääntyvät sinne juomaan.
Tietysti näimme paljon norsuperheitä, kirahveja, vesi- ja impala-antilooppeja, erilaisia lintuja ym.
Leijonaemo kuuden poikasensa kanssa nautti kuivassa joenuomassa lounaaksi vesiantilooppia. Kaksi shakaalia ja iso sihteeri lintu taisivat syödä seepraa savannilla.
Olimme todella tyytyväisiä matkaamme, vaikka päivällä olikin pituutta 11 tuntia ja Eskolle tietty oli raskasta ajaa koko päivä.

Olimme sopineet jo kolme kuukautta sitten, että teemme tutustumismatkan Zanzibarille, jossa FIDAlla on myös projekti, jota Ilari johtaa; nuorisokeskus sekä viljelypalstoja. Lähdimme siis Zanzibarille perjantaina 7.9. Kun olimme odotelleet lentokentällä jonkin aikaa, kuulimme, että lentoamme, jota oli jo kertaalleen siirretty tunnilla, ei ole ja ettemme pääse vielä lähtemään. Kapteeni, jonka piti lentää, sanoi, ettei tiedä pääsemmekö koko päivänä lähtemään, kun ei ole konetta!
No huhuh!! Jotkin ko. koneen papereista eivät olleet kunnossa. Olipa aikamoinen yllätys. Siinähän sitten istuttiin ja ihmeteltiin.
Hetken kuluttua lentoyhtiön mies tuli kertomaan, että lentomme lähtee 15 minuutin kuluttua.
Hän oli onnistunut saamaan toisen yhtiön lentäjän ja koneen apuun. Hienoa!
Lentomatka oli ikimuistoinen, teimme kaksi välilaskua. Ensimmäinen oli ihan tavallinen Moshin lentokentälle, mutta toinen oli hieman eksoottisempi. Katsoimme ikkunasta, kun lentokone alkoi laskeutua, että missä se kenttä oikein on. Sitten näimme kiitoradan, joka oli raivattu keskelle sisal-peltoja. Ja hienostihan se kone laskeutui ruohoradalle, no problem. Olemme taas yhtä kokemusta rikkaampia! Emme olleet lopulta kuin 1,5 tuntia myöhässä ja pääsimme hotelliin n. klo 17.30.

Vietimme Intian valtameren rannalla kolme rentouttavaa päivää lököillen ja lukien rannalla ja uiden altaassa. Kävimme kyllä meressäkin ja se oli tietenkin ihanaa. Ja ruoka oli todella hyvää!

Tiistaina sitten menimme Ilarin kanssa katsomaan niitä viljelypalstoja ja erästä tonttia, jonne oli jo rakennettu pieni tarha, jossa on tarkoitus kasvattaa broilereita. Tontille raivataan myöhemmin viljelymaata. Mielenkiintoisia suunnitelmia heillä on ja toivottavasti saavat ne toteutettua.
Siellä tarhan sisällä oli jo melko mielenkiintoinen asukki, iso hämähäkki, n. 10 cm halkaisijaltaan pitkien koipiensa kanssa. Se ei meistä kyllä piitannut, ei sitten yhtään. Saimme ihan rauhassa ottaa siitä kuvia.

Illan saimme viettää Ilarin ja Elisen perheen kanssa. Ja yövyimme myös heidän kauniissa kodissaan.

Keskiviikkoaamuna tulimme sitten takaisin kotiin pariksi päiväksi kunnes taas huomenna 15.9 lähdemme reissuun. Ajamme Tangaan ja sieltä torstaina Dariin ja sieltä sunnuntaina 23.9 kotiin viikoksi ja sitten taas 30.9 tien päälle suuntana Nairobi. Aika ainakin kuluu näissä merkeissä tosi nopeasti. Toivottavasti saadaan myös jotain aikaan.

Antoisaa syksyä!

Sandra yrittää tähyillä norsuja Eskon kiikareilla


            Iso käärmekotka Tarangiren luonnonpuistossa



                                        
Eikös olekin hieno hämähäkki?