tiistai 12. tammikuuta 2021

Taas takaisin Keniassa

Täällä sitä taas ollaan!

Oli kyllä aivan ihanaa olla Suomessa. Tosin säät eivät olleet kovin suosiollisia. Kolme viikkoa ja 2 päivää pilvistä ja sateista. Aurinko pilkahti kahtena päivänä, Jouluaattona ja Joulupäivänä. Meille oli tosi ihanaa, kun lunta tuli edes vähän tämän kuun ekalla viikolla. Nythän siellä Suomessa tulee lunta kunnolla, oikein pyryttämällä kovan tuulen saattelemana. Olkaahan varovaisia siellä!

Joulun aikaan ja muinakin päivinä tapasimme kaikkia lapsiamme ja lastenlapsiamme ja saimme viettää ihanaa aikaa heidän kanssaan. Lisäksi vierailimme sisarustemme luona (valitettavasti ei ihan kaikkien ). Äitiänikin pääsimme tapaamaan pari kertaa.

Viimeksi taisin kirjoittaa, että rahtilaatikot saattavat jäädä kokonaan tulematta tänne ja niinhän me päätimme. Olimme kotona 17.12. ja seuraavana aamuna laatikot tuotiin meille kotiin. Purimme kaikki tavarat kaappeihin. Vain tärkeimmät pakkasimme isoon kassiin. Toimme neljä matkalaukkua, joihin juuri ja juuri mahtui kaikki, mitä olimme suunnitelleet tuovamme tänne. Hyvä niin.

Lennot sujuivat hyvin, vaikkakin Franfurtista kone oli myöhässä tunnin verran. Iso yllätys odotti Nairobin kentällä, kun meille kerrottiin, että viisumin saa 1.1.2021 alkaen vain netistä. Eskollahan on työlupa ja leima pasissa, mutta minulla ei. Prosessi on kesken ja kestää ties kuinka kauan. Siellä sitten myöhään illalla piti ruveta tekemään online hakemusta. Se sujui ihan ok, kunnes olisi pitänyt lisätä passikuva. Eihän meillä tietokoneella sitä ollut!!! Päätimme pyytää virkailijalta apua. Jonossa oli muitakin ihmisiä ja pääsimme viimeisenä virkailijan luokse. Hän auttoi meitä, otti kännykällään kuvan ja liitti hakemukseen. Eikä siinä vielä kaikki. Maksu luottokortilla ei onnistunut kahdella yrittämisellä. No, sen saimme onneksi suorittaa maksupäätteellä. Olivat varmaan lentokenttävirkailijatkin väsyneitä, kun kello lähestyi puoltayötä. 

Ulkona satoi vettä, ei tosin kovin paljon, emmekä siis ehtineet pahasti kastua autolle kävellessä. Taksikuski Patrik oli meitä vastassa ja auto oli parkkihallissa jonkin matkan päässä. En olisi jaksanut enää kävellä metriäkään, kun päätäkin särki kovasti.

Kotiin pääsimme n. klo 0.30. Ulkonaliikkumiskiellosta johtuen liikeellä ei autoja ollut kuin muutama. Kaipa heilläkin oli joku tärkeä syy ja lupa kuten meilläkin. 

Etukäteen tiesimme, ettei sähköjä ehkä ole. Esko oli saanut viestin, että ukkonen oli katkaissut sähköt n. klo 17 aikaan ja vikaa korjataan. Mutta eihän sitä tietenkään oltu saatu korjattua. Kiva siinä sitten oli pimeässä hapuilla sisälle. Onneksi olin jättänyt takan päälle pari kynttilää ja sytkärin, että saatiin edes pienta valon häivähdystä olohuoneeseen. Ja onhan kännyköissä taskulamput. Niiden valossa sitten purettiin tavaroita laukuista, mutta vain tärkeimmät tavarat kuten juustot ja meetwurstit ym.😊 Nukkumaan päästiin kahden maissa. Oltiin ihan rättiväsyneitä ja uni tuli lähes heti.

Aamulla ei vielä sähköistä ollut tietoakaan. Palautuivat siinä klo 10 maissa. Sää näytti pilviseltä eikä lämpöäkään ollut kuin n. 20 astetta. Edellisellä viikolla täällä oli ollut yli 30 astetta 🌞. Jatkoimme laukkujen purkamista aamupäivällä. Se jäi kylläkin kesken, koska olimme luvanneet mennä syömään yhdessä suomalaisten ystävien kanssa. Se oli hyvä asia, eihän meillä ruokaa jääkaapissa ollut . Ja samalla reissulla saimme tehtyä ruokaostokset ja ladata kännyköihin netit ja puheaikaa. 

Ravintolassa meitä oli neljä pariskuntaa ja teini-ikäinen nuorimies. Yksi pariskunta oli tullut työyhteyteen lisää. He olivat saapuneet Suomesta perjantai-iltana ja asettuvat asumaan tälle samalle alueelle, kuin me. Oli kiva heti alkuun nähdä kaikkia ystäviä. Se auttoi ainakin minua saamaan paremman fiiliksen tänne tuloon. Aika haikealla mielellä olin Suomesta lähtenyt.

No täällä sitä taas ollaan ja arki on lähtenyt rullaamaan. Eskolla oli eilen pitkä palaveripäivä ja tänään jatkuu sama tahti. Lisää kuulumisia kerron sitten, kun on jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa, yritän kuitenkin viimeistään kolmen viikon päästä taas jotain raapustaa. Kuvia ei tällä kertaa ole lisättäväksi.

Oikein ihanaa talven jatkoa! Ja koettakaa selvitä siellä lumen keskellä 😊!

P.S. Eilen illalla n. klo 20.15 sähköt katkesivat taas, mutta tulivat takaisin yöllä puoli kahden aikaan. Juuri kuulimme, että tällä meidän alueella kaikkiin taloihin ei sähköä tule vieläkään. Eikä meille tule keittiöön vettä.  😞 Tällaistä täällä on!!! On tähän jo totuttu ja tästä selvitään.