sunnuntai 21. helmikuuta 2021

1 - 21.2.2021

 Tammikuu oli pitkä, mutta nyt viimeiset kolme viikkoa on mennyt nopeasti. Joka viikko on ollut jotain muutakin ohjelmaa kuin pelkkiä nettipalavereja Eskolla ja minulla käsitöiden tekemistä.

Vesikatkot eivät sitten loppuneetkaan pumpun korjaamiseen. 3-5.2 vesi oli pois aamusta alkuiltaan. Enkä nyt enää edes muista selitystä sille. Ja eilenkin, kun tulimme kaupasta, oli vesi taas pois. Esko sai viestin kännykkään n. klo 11.45 vaikka katkos oli alkanut jo klo 10 ja piti kestää yhteen asti. Mutta vesi palasi vasta klo 18.15. Että tällaista toimintaa täällä.... Pyykit jäivät koneeseen koko päiväksi. Tällä kertaa selityskin löytyi, jossain alueemme kerrostalossa oli putki mennyt rikki ja sitä korjattiin.

Ja sitten säätiedotus🌞Viimeksi kerroin, että luvassa oli lämpimämpää ja 1.2 alkaen viikko olikin tosi lämmin, n. 28-29 astetta joka päivä ja aurinko paistoi. Mutta sitten yhtäkkia ja ilmoittamatta 6.2 säätila muuttui kokonaan. Pilviä alkoi kertyä taivaalle ja lämpötila laski ensin 24:ään asteeseen ja sitten 21:een.  Ukkosta oli muutamana päivänä ja sadetta joka päivä vaihtelevalla volyymilla lauantaille 14.2. asti. Täällä korkealla kun asumme, yöt ovat tosi viileitä, jos päivällä on vain 21 astetta ja pilvistä. Kummallisinta on se, että ei täällä helmikuussa pitäisi sataa, vasta maaliskuussa  alkaa sadekausi. No onneksi viime maanantaista on taas ollut lämmintä ja aurinkoista, paitsi tänään. Saattaa tulla sade tietenkin nyt, kun pyykit on ulkona kuivumassa.

Keskiviikkona 3.2 menin Eskon  mukana toimistolle. Oli kiva tavata tuttuja Eskon työkavareita. Siellä oli myös palaveri toisen järjestön edustajien kanssa. Järjestön Kenian toimintoja johtaa suomalainen nainen. Kokouksessa kartoitettiin yhteistyön mahdollisuuksia.

Lauantaina 6.2 kävimme kaupassa ja sieltä palattuamme koimme kauhun hetkiä. Kuulin, että joku pörriäinen lenteli sisällä ja sen Esko onnistui hätistämään ulos ovesta. Hetken päästä niitä olikin olohuoneessa lähes 20. Ne surisivat nurkassa, jossa meillä on takka. Esko avasi oven sepposen selälleen ja suihkutti myrkkyä olohuoneen täyteen. Sitten juoksimme kipinkapin pakoon yläkertaan. Jonkin ajan päästä palasimme alakertaan eikä siellä enää ollut yhtään mehiläistä. Soitimme talon omistajalle ja hän lähetti asiantuntijan meille. Hän kertoi, että mehiläiset saattoivat etsiä pesäpaikkaa ja siten eksyä savupiipun kautta meille sisälle. Saimme ohjeeksi polttaa takassa tulta ja näin teimmekin parina päivänä. Tosin eihän meillä polttopuita ollut, mutta jotain pahveja, paperia ja risuja poltimme. Savuhan karkottaa hyönteisiä eikä pörriäsiä ole sisällä sen koomin näkynyt, ONNEKSI!

Hääpäivämme oli 10.2, kuten jotkut ehkä huomasivat Eskon naamakirjasta. Oikeastaan häämme olivat 11.2, mutta virallinen vihkiminen tapahtui maistraatissa 10.2. Voimme siis tilanteen mukaan viettää juhlaa kumpana päivänä tahansa. Nuorimmaisemme syntyi 11.2 kymmenentenä hääpäivänämme ja kun juhlimme hänen synttäreitään olemme juhlineet hääpäiväämme 10.2. Tällä kertaa kävimme Two River's ostoskeskuksessa 10.2. Ostimme muutamia sisustusesineitä. Ja tietenkin ihanat kukat🌷Kävin myös optikolla ostamassa lukulasit. Tosi hyvä ja ystävällinen palvelu!

Lauantaina 13.2 kävimme Annen luona kylässä. Ari oli matkoilla. Tansaniasta Päivi oli ollut Annen kanssa koko viikon ja oli todella ihana tavata häntä monen vuoden jälkeen! Saimme aivan mahtavan hyvää kalaa lounaaksi. Sen jälkeen hieronta ja sauna. Ihanan rentouttavaa jälleen.


Muutama käsityö, joita olen tehnyt jäi mainitsematta viimeksi. Eikä niistä sen enempää nytkään.  Kun ystävämme näkivät virkatun päiväpeiton, jonka tein viime vuonna, sain tilauksen ja nyt olen suunnitellut sitä. Kävimme torstaina Sarit Centerissä lankakaupassa tilaamassa langat. Matkalla sinne silmiini pisti iso mainostaulu tien varressa. Ensin katsoin, että hienoa, laktoositonta maitoa on nyt saatavilla täälläkin. Ehdin katsoa mainosta tarkemmin, koska tiellä oli ruuhkaa ja etenimme hyvin hitaasti. Ehdin myös kaivaamaan laukusta kännykän ja nappaamaan kuvan. Yllättäen maitopurkin alareunasta löytyy  tuttu brändi kotimaasta.



 Olemme ensi viikonloppuna menossa pitkästä aikaa oikealle safarille Masai Maraan. Siellä emme vielä ole käyneet ja odotamme innolla retkeä. Yövymme hienossa telttalodgessa 2 yötä. Ensi kerralla siis tiedossa eläinkuvia, toivottavasti!

Tällä hetkellä luonto on tosi kaunis ja monet puut kukkivat. Muutama kuva niistä tähän lopuun.




  Monenlaisia punaisena kukkivia puita on tienvarret täynnä, mutta niistä ei nyt ollut yhtään kuvaa.


Olihan mulla taas leivontapäivä viime viikolla. Pullia, sämpylöitä ja pieniä ruislimppuja. Pullista tuli ihanan isoja laskiaispullia kenialaisista mansikoista itse tehdyllä mansikkahillolla ja tietysti paljon kermavaahtoa!

Tässä "polttopuita". Esko katkoi vastaisen varalle muutamia kuivuneita passionköynnöksen oksia.

Uudet chilin taimet saatiin vihdoin hankittua ja istutettua. John, joka aiemmin oli tekemässä puutarhatöitä, on lopettanut. Hänen tilalleen tuli toinen nuorimies, jonka nimeä en muista.

maanantai 1. helmikuuta 2021

13 - 31.1.2021

 Niin se kolme viikkoa on taas mennyt. Aika on minusta  tuntunut paljon pitemmältä.  Kuten joka vuosi, tammikuu on hyvin pitkä.

Mitään kovin erikoista ei täällä ole tapahtunut. Vesikatkos, josta mainitsin viimeksi, jatkui yli viikon ja se johtui rikki menneestä pääpumpusta. Se siis piti vaihtaa ja samalla kompaundin iso vesitankki huoltaa. Näyttäisi silmämääräisesti siltä, että hanasta tuleva vesi ei olisi enää niin ruskeaa kuin aiemmin. Viikkoon ei siis suihkuista tullut vettä eikä lämmintä vettä ollenkaan. Tiski- ja pesuvedet piti lämmittää kaasuliedellä.  Tällaista täällä lähetyskentillä on 😊. Tosin siellä Suomessakin taisi runsaan lumen tulon takia aika moni talo olla ilman sähköä useita päiviä. Joka talvinen ilmiö.

Pari viikkoa sitten hankittiin Netflix ja illat onkin sen jälkeen kuluneet rattoisasti television äärellä. Ja onhan se kiva, kun on suomenkielinen tekstitys eikä tarvitse niin kovasti pinnistellä kuullakseen ja ymmärtääkseen, mitä ohjelmissa puhutaan. 

 
Viime viikolla Esko oli joka päivä toimistolla. Herätys aamulla ennen kuutta ja lähtö ennen seitsemää, jottei joutuisi ajamaan kovassa ruuhkassa. Mutta kun massiiviset tietyöt on käynnissä, ruuhkauttaa se liikenteen mihin aikaan päivästä tahansa. Normaalisti matkaan menee aikaa n. 35- 40 min. ja nyt n. tunti tai vähän yli. 

Viime maanantaina puutarhuri John oli koko päivän hommissa. Hän leikkasi pensasaitoja ja muokkasi passionköynnöstä. Se kasvoi liian korkealla ja sitä piti laskea alemmas narujen avulla. Sieltä lehtien seasta löytyi tällainen otus. Kameleontti, jolla oli kolme sarvea. Eipä olla tuota ennen nähty. Ei se kovin suuri ollut, ehkä n. 25 cm sarven päästä häntään.

Säiden puolesta ei ole ollut valittamista pariin viikkoon. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on n. 27-28 astetta. Ainoastaan parina päivä on ollut vähän pilviä, sellaista puolipilvistä osan päivää. Tälle viikolle on luvassa, jos ennusteisiin on luottamista, vieläkin lämpimämpää. Pitänee pysytellä sisällä 😅.

Eskon tehdessä töitä olen itse saanut jo aika monta erilaista käsityötä tehtyä. Uutena kokeiluna leikkasin muutaman vanhan trikoisen vaatekappaleen suikaleiksi ja virkkasin isolla virkkuukoukulla niistä kylppäriin maton. Ihan hauska kokeilu, mutta jos vielä mattoja teen, ostan kaupasta valmiit matonkuteet.  (Niitä myydään kerissä). Ja nyt seuraa luettelo muista saavutuksistani kolmen viikon ajalta: neljän verhon lyhennys käsin ommeltuna, 3 pöytäliinaa, toisen kylppärin matto ja yläkerran porraskäytävän isompi matto kaikki  virkattuna. Olenpas ollut ahkera, heheh😉. Tietenkin olen myös leiponut pullaa, sämpylöitä ja viime lauantaina Runebergin torttuja.


 Kävimme jokaviikkoiseen tapaan lauantai-aamuna ruokaostoksilla Two River's ostoskeskuksessa. Tällä kertaa kävimme vähän muissakin kaupoissa. Ostimme mm. pari sohvatyynyä, Eskolle uuden Levi's paidan (50% ale) ja rautakaupasta sahan sekä pari taulukoukkua.
Kauppareissun jälkeen teimme pihalla vähän töitä. Ensin toki joimme uudet aamukahvit tuoreen, ihanan rapean patongin kera. Siitä on jo tullut meille tapa. Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin istua pihalla nauttimasta kahvista!

Johnin siirtämä passionköynnös oli hieman vaurioitunut ja siihen oli ilmestynyt tosi runsaasti kuivuneita oksia ja lehtiä. Poistimme niitä ja nyt köynnös on paremman näköinen. Muutama pieni puunoksakin oli katkennut ja törrötti rumasti. Esko sahasi ne uudella sahalla siisteiksi.

Suomalaisten ystävien kanssa olemme jatkaneet sunnuntailounaalla käyntiä. Eilen olimme libanonilaisessa Cedar's nimisessä paikassa. Siellä on monipuolinen menu eikä pelkästään libanonilaista vaan myös pizzaa, pippuripihviä yms. Oli suorastaan vaikea päättää, mitä söisi. Päädyimme Eskon  kanssa molemmat grillattuun kalaan.

Ystävämme, Outi, Suomesta kutsui minut mukaan leidiraamikseen. Siinä on mukana muutamia naisia ja kokoonnumme sunnuntai-iltaisin teamsiin. Se on ollut tosi ihana ja virkistävä  juttu. Samaan aikaan, kun minä istuin koneen ääressä työhuoneessa,  Esko katsoi alakerrassa telkkarista Valioliigan ottelua.

Esko on myös päässyt taas liikunnan makuun. Hän hankki kuntosalikortin viereisen hotellin salille ja on käynyt siellä muutaman kerran. Siellä on myös uima-allas ja on minullakin aikomus vielä jonain päivänä käydä uimassa. Mutta kun on tuo vanhuus (laiskuus) iskenyt. Täytyy toki ryhdistäytyä...sitten  jonain päivänä.

Tässä tämän kerran uutiset. Mukavaa talven jatkoa!

Ja sitten vielä muutama kuva



Etupihalla kasvava papaijapuu oli aika surkeassa kunnossa, kun viime maaliskuussa tänne muutimme. Nyt siinä on paljon hedelmiä ja lehdetkin  näyttävät hyviltä. Lepakot olivat ehtineet syömään yhden hedelmän . Täytyy olla nopeampi seuraavaksi kypsyvän kanssa.



Meidän lähellä on upea Windsorin Golf hotelli. Sinne pääsee, jos maksaa pienen pääsymaksun, kävelemään kauniisiin maisemiin ja toki myös ravintolaan syömään. 
Pari viikkoa sitten kävimme siellä meidän jo vakiintuneen porukan kanssa. 

 Tässä menossa pakollinen käsienpesuoperaatio. Olimme tietenkin pihalla kauniiden puiden ympäröimänä. Siitä näkyi myös golf-kentälle, jossa juoksenteli pelaajien keskellä muutama apina.


Kehäkukat ovat vihdoinkin kukassa. Kylvin siemenet monta kuukautta sitten, varmaankin syyskuussa. Olin jo menettänyt toivoni kukkimisen suhteen, mutta yllätys, yllätys, tulihan niitä kukkia eikä pelkästään vihreitä lehtiä.


Tässä taas joku lintu, määritys on vielä työn alla.
 Viime viikolla oli täysikuu ja pitihän siitä taas kerran ottaa kuvia.