9 - 30.3.2021

 Olemme seuranneet täällä Suomen koronatilannetta ja siihen liittyvien rajoitusten käsittelyn etenemistä ihmetyksellä. Kuinka se kestää, kestää ja kestää....

Meillä täällä ei hallitus tai presidentti aikaile. Koronatapausten määrä on noussut ja kolmas aalto menossa. Siihen reagoitiin heti ja viime perjantaina tuli ilmoitus, että Nairobi ja 4 muuta maakuntaa suljetaan seuraavana yönä. Että semmoista. Sulkua kuitenkin siirrettiin yhdellä vuorokaudella, että ihmiset pääsivät koteihinsa. Myös koulut ja ravintolat suljettiin ja ulkonaliikkumiskieltoa pidennettiin näissä viidessä maakunnassa niin, että se on nyt klo 20 - 04.

Eskon piti olla tällä viikolla Malindissa kolmen päivän seminaarissa ja nyt se sitten peruuntui. Minulle tietenkin mukavampi, kun ei tarvinnut jäädä yksin. Tuolla Esko istuu sen sijaan työhuoneessa kolme päivää ja on netin kautta mukana. Eipähän ole niin hikistä kuin rannikolla 😓.

Ensi viikolla meidän piti mennä koko viikoksi yhdessä Annen kanssa työmatkalle, mutta sekin piti perua.

Samsonin ja Subiran kanssa olimme suunnitelleet, että he tulisivat meille Pääsiäiseksi, mutta peruimme sen jo aiemmin, koska tällä meidän asuinalueella oli ilmennyt useita koronatapuksia ja management laittoi rajoituksia päälle. Katsoimme parhaaksi siirtää vierailua.

Sen sijaan suunnittelimme safaria Amboselin luonnonpuistoon. Se on lähellä Tansanian rajaa n. 6-7 tunnin ajomatkan päässä meiltä. Ehdimme jo pelästyä, että sekin pitää perua. Saimme kuitenkin tietää, että nämä 5 suljettua maakuntaa liittyvät sopivasti toisiinsa eikä niiden rajoja tarvitse ylittää matkalla Amboseliin. Joten perjantaina aamulla lähdemme safarille. 

 Ke 10.3 kävimme Kerichossa. Matkaan lähdimme aamulla kuudelta. Edessä 6 tunnin ajo autolla. Menimme taas alkuun samaa reittiä, joka kulkee korkeimmillaan 2580 m korkeudella ja maisemat ovat älyttömän huikeat alas Rift Valleyiin. Lämpötila aamulla niissä korkeuksissa oli vain 9 astetta. Matkalla söimme aamiaista Nakurussa ja perillä olimme n. 12.50. Kericho on Kenian kuuluisin teenviljelyalue. Teeviljemiä on silminkantamattomiin. Maisemat on kauniit, mutta eihän se luonnon monimuotoisuuden kannalta ole hyvä, että vain yhtä kasvia on niin valtavasti. Tuolla alueella on lähes jokaisen kodin takapihalla pieni teepelto.

Matkamme syy oli vierailu Eskon työkaverin, Dicksonin luokse. Hän oli ollut sairaana ja lähdimme häntä tervehtimään Jacobin, Nancyn, Elishan ja hänen vaimonsa kanssa. Elisha tuli kotipaikkakunnaltaan ja tapasimme hänet matkalla. Dicksonin kotiin oli vielä n tunnin ajomatka Kerichosta aika huonokuntoista tietä pitkin.

Dickson oli onneksi jo paremmassa kunnossa, mutta vähän heikkona, eikä voinut vielä tehdä töitä. Hän vastaa projektin ruokaturvaosiosta. Ja näkyihän se hänen kotonaan.

Heillä on pieni farmi, vuohia taisi olla 12, kanoja ja pikkutipuja, pari lehmää ja vasikka. Viereisellä vuohipukilla on tosi komeat sarvet. Kaikki eläimet olivat siisteissä tiloissa ja hyvin hoidettuja. Myös kasvimaata oli reilusti. En muista, mitä kaikkea siellä kasvatettiin. Bataattia oli ja erilaisia banaaneja oli paljon. Niin ja tietenkin heillä myös oli oma teepelto, tosin yo kuvassa Dickson (vas.), vaimo Jenni (en tiedä miten nimi kirjoitetaan, mutta suomeksi Jenni) ja (keskellä) Nancy ovat naapurin pellossa.

 Saimme  kotiin viemisiksi valtavan banaanitertun sekä bataatteja.Tämä kuvassa oleva terttu leikattiin suoraan puusta ( tai ei kai se banaani varsinaisesti puu ole) ja on ns. ruokabanaani. Me saimme samankokoisen tertun, mutta lajike oli makea. Vasta eilen maistoimme ensimmäiset kypsät banaanit ja oli kyllä hyvää! Bataatit ovat hyvin yleisesti käytettyjä täällä mutta ihan erilaisia kuin ne sisältä oranssit bataatit. Ulkokuori on violetti ja sisus valkoinen ja kuiva ja todella makea. Kerran meinasin tukehtua, kun haukkasin palan keitettyä bataattia enkä saanut sitä nieltyä millään vaan se jumittui ruokatorveen. Tämä tapahtui Loitassa viime syksynä.

Afrikkalaiseen tapaan Dicksonin kotiin oli tullut muitakin vieraita, mm pastori, joka olikin yllättäen tuttu. Hän oli ollut Tansaniassa johtamisen kurssilla silloin,  kun me olimme Tansaniassa. Hän muisti Eskon hyvin. Söimme yhdessä lounasta ja sen jälkeen kiertelimme farmilla. Lopuksi pidimme lyhyen kotihartauden. Silloin porukkaa oli koolla 21 henkeä. Sen jälkeen meidän piti lähteä kotimatkalle, mutta se viivästyi ja tiesimme jo matkaan lähtiessä, ettemme ehdi perille ennen ulkonaliikkumiskieltoa. Jouduimme siis yöpymään matkalla. Saimme Samilta vinkin ja löysimme ihan kivan hotellin Kerichosta. 

Aamulla lähdimme aikaisin, ennen viittä, matkaan. Saimme aamiaisboxit mukaan. Nakurun kohdalla ihastelimme usvan takaa auringonnousun värejä. Matkalla söimme aamupalat autossa ja kotona olimme siinä klo 9.45. Matka taittui nopeammin kuin mennessä, koska pysähdyimme vain kerran eikä ruuhkaakaan ollut paljon. Kiva reissu, vaikkei yöpymiseen oltu varauduttukaan.

Samalla viikolla lauantaina teimme yhden päivän safarin Nairobin puistoon Samin, Paulan ja Johannan kanssa. Tällä kertaa olimme liikkeellä safariautolla, niin kenenkään ei tarvinnut itse ajaa. Laitan jutun alle muutaman kuvan eläimistä, taas. Tiet olivat aika kuoppaisia ja yhdessä kohtaa auto heilui tosi pahasti edestakaisin. Rojahdin vauhdilla penkin käsinojaan ja sattui niin hirveästi, että itku pääsi. Lantioon tuli aika iso ruhje, mutta ei se onneksi ihan mahdottoman kipeä ollut. Parina yönä sillä kyljellä nukkumista piti varoa. 

Taukopaikalla teimme taas kävelyretken vartijan kanssa. Nyt emme voineet mennä joen varren polkua, koska siellä kuulemma majaili vihainen byton. Toista polkua jonkin matkaa kuljettuamme, vartija pysähtyi ja pyysi meitä olemaan hiljaa. Hän sanoi, että edessämme on virtahepo ja pitää kääntyä takaisin. Ehkä sieltä tosiaan kuului jotain heinikon rahinaa. HUI! Oli taas hieno safari. On se vaan joka kerta yhtä ihanaa käydä luonnossa ja nähdä upeita eläimiä.

Arkea ovat värittäneet vesikatkot useana päivänä. Myös joitain sähkökatkoja on ollut. Yhtenä päivänä laitoin aamulla pyykit koneeseen ja oletin saavani ne valmiiksi ennen kuin vesikatko tulee. Mutta sitten meni sähköt pois kahdeksi tunniksi, joten pyykit jäivät koneeseen koko päiväksi. Illalla kun vesi tuli takaisin sain koneen taas päälle ja pyykit pestyä. 

Sää on ollut vaihtelevaa. Yhtenä viikkona tuli jo sateita muutamana päivänä, mutta sitten taas seuraava viikko oli kuiva ja lämmin. Viime yönä satoi ja nyt pitäisi sadekauden alkaa oikeasti. Vai onko ilmastonmuutos sotkenut säät.😯

Viikko sitten sunnuntaina olimme pitkästä aikaa lounaalla Samin ja Paulan kanssa. Melko uusi paikka, japanilais-perulainen ravintola on keskustassa. Rakennuksessa on 21 kerrosta ja ravintola ylimmässä. Näkymät Nairobin keskustaan aika kivat, vai mitä! Kuvassa näkyy myös valtavat tietyöt, jotka ruuhkauttavat liikenteen oli sitten mikä aika päivästä tahansa. Ruoka oli todella hyvää. Otimme spesiaalimenun, johon kuului sushia ym. Listalta sai tilata kaikkea mitä halusi ja kuinka paljon halusi. Ihan mahtava kokemus.

Vielä yksi ilouutinen. Minullekin on nyt myönnetty lupa olla täällä. Eli olen siis Eskon luvassa dependant (riipuvainen). Pitää vielä saada leima passiin ja se voi kestää....

Oikein Ihanaa Pääsiäistä ja kevään jatkoa!

Ja vielä muutama kuva

Esko oli Kakurametsässä kävelyllä Samin ja Paulan kanssa. Siellä on hienot vesiputoukset ja muutenkin kivat kävelymaastot. Minulla ei selkä ja lonkat kestä pitkiä lenkkejä.

Minä ja Jenni, iloiset uudet ystävykset

Auringon nousu Nairobin puistossa

Kirjokalastaja

Kohtaaminen aamuhämärissä

Tässä oli useampi leijona, kaikki loikoilivat leppoisasti aamuauringossa

Strutseja oli aika paljon

 Korppikotka, joita oli useita lajeja, enkä tietenkään tiedä juuri tämän nimeä

Leijonan tassut ovat aika isot.

Tämän sarvikuonon huomasin ihan itse. Se kyhnytteli itseään puuta vasten.

Antilooppeja nähtiin myös useita sekä gaselleja

 Tämäkin on joku kalastaja...pienikokoinen

 Marabuhaikara ei ehkä ole kaunotar lintujen  joukossa.

 Kirahvit ja takana Nairobin kaupunki.

21.2-9.3.2021

 Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa enemmän matkastamme Maasai Maraan.. Nyt safarin jälkeen riittää kuvia monenlaisista eläimistä. Eikä meidän elämään  muutoksia ole tullut, joten siitä kirjoittaminen alkaa käydä yksitoikkoiseksi.

Säästä voisi sen verran mainita, että aurinkoisen ja lämpimän viikon jälkeen yllättäen tuli taas muutama viileämpi päivä ja ukkonen jyrähteli kunnolla ja tietenkin sadettakin saatiin. Tässä kohtaa viileämpi tarkoittaa sellaista 23 astetta  ja sateessa yhtenä päivänä lämpötila laski peräti 18 asteeseen.

Perjantaina 26.2 aamulla klo 7 lähdimme Maasai Maraan. David niminen safariopas kävi hakemassa meidät tällaisella pidennetyllä autolla. Paikkoja olisi ollut kahdeksalle henkilölle joten saimme Eskon kanssa vaihtaa paikkaa tarpeen mukaan kummallekin puolelle autoa.

Matkalla pysähdyimme näköalapaikalle. Tie kiemurtelee RiftValleyn reunalla rinnettä alas ( tai ylös) ja on yli kahden kilometrin  korkeudella parhaimmillaan. Yleensä tie on täynnä hitaasti eteneviä rekkoja ja kuorma-autoja, jotka tulevat tai menevät Ugandaan. 

Maisemat olivat huikeat ja näkyvyyskin mainio. 

Tien vieressä on useita pieniä kuppiloita ja turistikauppaa. Meillekin tarttui mukaan pieni lehmännahkainen rumpu.  Jotkin niistä pienistä, huterista rakennuksista näyttävät siltä, että voisivat pudota rinnettä alas ihan milloin vain. Ei tulisi mieleeni astua sisään niihin. 

Matka sujui hyvin ja pysähdyimme toisen kerran Narokissa. Siellä kävimme kaupassa ostamassa vettä. Iloksemme törmäsimme siellä Joyceen, joka työskentelee projektissa ja asuu Loitassa. Kävimme siellä lokakuussa. Hän oli tullut tuomaan pienen poikansa lääkäriin  kovan yskän takia.

Heti Maasai Maran portista päästyämme sisään puistoon, näimme 8 leijonaa jonkin matkan päässä pensaikossa ja pitkän ruohon seassa makaamassa. Vähän ajan kuluttua ne lähtivät liikkeelle ja yksi niistä lähti juoksemaan pahkasian perässä. Se jahti jäi lyhyeksi, koska pahkasika on todella nopea juoksemaan. Safarimme sai siis mahtavan alun!

Lodgeen saavuimme sopivasti lounaalle. Sarova Mara Game Camp sijaitsee Maasai Maran sisällä ja maastoutuu hyvin luontoon. Kauempaa katsottuna vain linkkimastosta näkee hotellin sijainnin. Respaan johtaa kiva silta ja alhaalla lorisee pieni joki (tai sen tapainen). Hotelli on siis telttalodge ja alue on hyvin hoidettu vaikkakaan ei ihan uusi. Keskellä on laaja puistomainen alue ja teltat sijoitettu sen reunoille. Meidän teltan edessä oli viidakkoa, josta kuului upeata linnunlaulua, varsinkin aamulla. 

Pienen levon jälkeen lähdimme ajelemaan ympäriinsä. Maasai Mara on laajaa alue ja tähän aikaan vuodesta suurin osa eläimistä on Serengetin puolella Tansaniassa. Näimme kuitenkin paljon topi-antilooppeja, Thompsonin- ja Grantingaselleja. Myös norsut ja kirahvit olivat hyvin edustettuina. Seeproja, impaloita, puhveleita, pahkasikoja, sarvikuono, hyeenoja, virtahepoja, vesiantiloppi, gnu, strutseja ja muita lintuja lähes 90 lajia. Eskolle (ja toki minullekin) oli hienoa nähdä useita lintuja, joita hän ei ollut ennen nähnyt. Myös oppaamme oli innostunut linnuista ja tunsi niitä melko hyvin.

David venytti oloamme puistossa auringonlaskuun saakka ja saimme upeita kuvia. Laitan kaikki kuvat kirjoituksen alle, koska tämä ohjelma ei tänään suostu toimimaan hyvin(tai sitten on kirjoittajassa vika😃).

Nukkuminen teltassa on aina ihanaa, koska ulkoilma on niin raikasta ja kaikki äänet kuuluvat hyvin. Yöllä heräsimme hirveään meteliin, kovaan kurnuttavaan ääneen, jota seurasi voimakasta suhinaa.  Oppaamme  David kertoi, että kyseessä oli ilmeisesti kalliotamaani.  Lämpötila laski tosin melkolailla ja oli alimmillaan n. 11 astetta. Piti  vetää peittoa korville aamuyöstä. 

Aamupalan jälkeen lähdimme taas puistoon lounasboksit pakattuna autoon. Heti alkumatkasta David sai radiopuhelimella viestin, että jossain oli viisi gebardia tien vieressä. Ja eikun niitä etsimään ja löytyihän ne. Siinä ne loikoilivat vielä unisina yön jäljiltä. Eivätkä olleet moksiskaan vaikka 6 autollista ihmisiä niitä töllistelivät. Mekin olimme paikalla lähes tunnin odottaen, että ne nousisivat ja lähtisivät liikkeelle. Mutta ei niitä huvittanut ja mekin sitten lähdimme jatkamaan matkaa. Vain muutaman minuutin kuluttua matka tyssäsi. Tiet puistossa ovat lähinnä autonrenkaiden jättämiä uria ruohikossa. Niinpä sateiden jälkeen mutaisia paikkoja on paljon eikä ne yleensä tuota ongelmia kunnon maastoautoille. Mutta meillepä tuotti. Automme juuttui mutaan ja peräpää jäi roikkumaan kuopan reunalle. Siinä sitten David yritti ensin itse edestakaisin irrottautua. Muutaa lensi koko auton yli ja vähän sisäänkin. Reiluin 10 minuutin jälkeen paikalle tuli autollinen rangereita ja toinen safariauto, joka lopulta veti meidät pois mudasta. Ei siinä kaiken kaikkiaan aikaa kulunut kuin n. puoli tuntia.

Loppupäivä sujui ongelmitta ja näimme paljon eläimiä ja lintuja. Yhdessä paikassa oli 15 leijonaa, joista itse näimme 9. Ruoho oli todella korkeaa, joten leijonankin kokoinen eläin piiloutuu siihen hyvin. Toisessa paikassa näimme 29 kirahvia. Ne kulkivat hienosti jonossa, joten kuvaa, jossa ne kaikki olisivat olleet yhtäaikaa, oli vaikea saada. Lounasta söimme auton sisällä turvallisuussyistä. Koskaan ei voi tietää, mitä siinä korkeassa ruohikossa ihan lähelläkin voi luurata. Lounasboksin sisältö oli monipuolinen ja riittävä, ihan kaikkea ei edes jaksanut kerralla syödä. Aurinko paistoi ja elämä oli ihanaa! 

Sunnuntaina kotimatkalla näimme vielä monta lintulajia lisää. Ja jotain muutakin nähtiin. Pitkiä autokulkueita ja kuorma-autoa, joiden lavalla oli paljon moranjipoikia. Pojat olivat käyneet läpi ympärileikkauksen ja siihen liittyvän miehistymisen rituaalit ja nyt oli juhlien aika. Vastaavaa emme olleet Tansaniassa nähneet. Joskus toki moranjipoikia tien varressa kävelemässä.

Viime viikolla katselimme hiihdon MM-kisoja ja viikonloppuna yleisurheilun halli EM-kisoja. Kummissakin suomalaiset saivat mitaleja, hienoa!

Tällä kertaa ei muita uutisia. Mukavaa kevään jatkoa!

Upea maisema, RiftValley

Tällaisessa teltassa yövyimme.

Strutsi ja etualalla impala.

Tämä hyeena nautiskeli auringossa.

Vain yksi gnu nähtiin ja sekin hieman reppanan näköinen.

Auringonlasku savannilla

Voi kuinka haukotuttaa yön jäljiltä

Thompsonin gaselli

Mutaa, mutaa ja vielä kerran mutaa. Edellisellä viikolla David oli kuulemma päässyt tästä ihan hyvin. Sen jälkeen oli ilmeisesti satanut lisää.

 

Norsuja oli useita perheitä ja korkea ruoho peitti pienimmät poikaset.

 Tämä komea urosleijona oli löytänyt mukavan paikan auton perästä. Paikassa oli yhteensä 15 leijonaa, joista 4 aikuista urosta.

Topi antilooppeja oli luultavasti tuhansia. Ne eivät kuulemma viihdy gnuiden kanssa samoilla paikoilla. Nyt kaikki gnut ovat Serengetissä, joten topeilla riittää tilaa Maasai Marassa.

 Sarvinokka, joku niistä. 

Pahkasika, kerrankin sain onnistuneen kuva. Yleensä ne juosta kipittävät karkuun häntä pystyssä, kuin antenni.

Seepran poikanen lepuuttaa niskaansa emon selän päällä.

Black Rhino

Puhveleita oli isohkoja laumoja, mutta kovin kaukana. Vain pari yksilöä lähempänä, että saatiin kuva.

Käärmekotka

 Tämä sininärhi kuikuili kivasti kivisen rajapyykin päällä. Kivi on Tansanian ja Kenian rajalla, Nomansland alueella.

 Vihdoinkin sain kuvan tästä pitkäpyrstöisestä, hienosta linnusta. Tässä kohtaa olisin tarvinnut Eskon apua kirjoittamisessa, koska en muista lintujen nimiä.

Ja tässä alla kirahvit upeassa maisemassa.