Eskon ja Marjon Afrikka blogi: 8.10

Paljon on tapahtunut sitten viime kirjoituksen!

Viikko 41 oli työntäyteinen, työstimme v. 2013 budjettia ym. tärkeitä asioita, mm. Suomesta tulevan kuvausryhmän aikataulua.

Loppuviikosta saimme viestin Suomesta siskoltani, Kirsiltä, että isä oli joutunut sairaalaan. Emme tienneet tilanteen vakavuutta, joten jäimme odottelemaan uutta tietoa tilanteesta.

Sunnuntaina kuitenkin suuntasimme taas kohti Nairobia. Brackenhurstissä oli KYT koulutuspäivät.
Paikka on todella kaunis ja vihreä. Olimme siellä Eskon kanssa myös toukokuussa viikon, kun osallistuimme Farming Gods way- seminaariin. Tosin siellä on todella viileää, onhan paikka n. 2,2 km korkeudessa. Aamulla mittarissa vain 12 astetta.
Viikko oli antoisa ja paljon oli uutta opittavaa. Suomesta Maikki oli meitä opettamassa. Muitakin opettajia oli, kuten Asko, uusi talousjohtajamme, KUAsta ( Kirkon ulkomaan apu) Anna, Eskokin piti oman alustuksen ruokaturvasta.
Keskittymistä hieman haittasi uutiset Kirsiltä, että isän tila oli vakava ja mietimme pitäisikö lähteä Suomeen. Saimme ihanasti tukea ystäviltämme eri puolilta Itäistä Afrikkaa.

Perjantaina matkasimme takaisin kotiin, Arushaan. Lähdimme Nairobista n. klo 14 ja tiesimme, ettemme ehdi kotiin ennen pimeän tuloa. Täällä autolla ajaminen on aina riskipeliä, muttä pimeässä ajaminen on jo melko vaarallista. Meille ei onneksi ole tähän mennessä tapahtunut mitään.
Olemme kuulleet, että matkalla Nairobin tiellä voi nähdä villieläimiä, kuten seeproja, antilooppeja ja kirahveja. Vielä emme olleet nähneet ko. eläimiä, mutta tällä kertaa meitä onnisti.
Hämärän jo laskeuduttua, auton mittarissa n. 130 km/h, yhtäkkiä tien varresta pongahti esiin valtavan kokoinen kirahvi. Onneksi se pysähtyi eikä tullut suoraan auton eteen, taisi meillä olla isommat kädet varjelemassa! Heti perään näimme pienen lauman impala-antilooppeja tien vieressä.
Sitten tulikin pimeys, emmekä tiedä mitä kaikkea muuta siellä tien sivussa liikkui.

Taisin kirjoittaa viimeksi, että edessä olisi muutama viikko kotona, jos ei mitään yllättävää tule, mutta tulihan sitä. Lauantaina 20.10 olimme yhteydessä Kirsiin ja se tieto, minkä häneltä saimme isän tilasta oli sen verran hälyttävä, että päätimme lähteä Suomeen. Soitin matkatoimiston 24 h palveluun ja saimme lentoliput jo maanantai-illalle.
Ehdimme maanantaina hoitaa tärkeimmät työasiat ennenkuin lähdimme lentokentälle.
Meille on kertynyt jonkin verran ns. saldotunteja, joten saatoimme lähteä hyvällä omallatunnolla kohti kotimaata. Yö lentokoneessa ei ole kaikkein mukavin tapa matkustaa, mutta menihän se jotenkin torkkuessa.

Suomessa vietimme muutaman päivän isän luona Porvoossa. Ensilumikin tulla tupsahti meidän iloksemme. Tosin hieman jännitti autolla liikkuminen kesärenkailla.
Tapasimme myös kaikki rakkaat lapset ja lastenlapset sekä kummankin sisaruksia ja tietenkin kävimme äitejämme katsomassa. Oli todella ihanaa viettää aikaa heidän kaikkien kanssa.
Kaikki pojat, siis lastenlapset olivat kasvaneet 7 kk:ssa paljon, varsinkin Aatusta, joka lähtiessämme huhtikuussa oli vielä 1,6 vuotias, oli tullut jo pikkumies. Oli kiva saada heistä kaikista uusia kuvia, joita voimme täällä katsella seuraavat 7 kk ennenkuin näemme heitä taas.
Ehdimme käväistä kylässä myös Juhan ja Riitan luona. Heitä odotamme tänne parin viikon päästä muutaman muun suomalaisen kanssa.

Sunnuntaina oli mukava olla omassa seurakunnassa ja tavata siellä ystäviä.

Maanantaina meillä oli vähän työasioitakin hoidettavana. Olimme FIDAn toimistolla palaveeraamassa Lassin kanssa. Samalla tapasimme muitakin ihmisiä.

Keskiviikkona kävimme vielä isän ja äidin luona Porvoossa sekä Elsa-äidin luona Haagassa.

Aika kului kuin siivillä, niin paljon oli menoa ja touhua. Oli hieman haikea taas jättää kaikki rakkaat sinne Suomeen.
Torstai-aamuna oli sitten aikainen herätys, kun lento lähti klo 7.00. Kentällä huomasimme, että ystävämme Anna ja Rauski olivat samassa koneessa matkalla Euroopan lähettipäiville.
Saimme vielä vaihtaa kuulumisia heidänkin kanssaan.

Perillä Kilimanjaron kentällä saimme ikäväksemme todeta, että kaksi kolmesta laukustamme oli jäänyt matkalle. Niin tapahtuu melko usein, että jonkin verran laukkuja jää Amsterdamiin, mutta meille tämä oli ensimmäinen kerta. Ja vielä tietenkin ne laukut, joissa oli Suomesta ostetut herkut, suklaat, juustot, yms =(
Laukut olivat tulossa seuraavalla lennolla perjantaina ja lentoyhtiö lupasi toimittaa ne perille.
Me emme kuitenkaan halunneet odottaa lauantai-aamuun vaan menimme itse hakemaan laukut lentokentältä jo perjantai-iltana. Siellähän ne olivat, mutta kesti jonkin aikaa saada ne kaiken byrokraattisen tutkimisen ja tarkastusten jälkeen. Ja voi, miten hienoa oli huomata, etteivät herkut olleet pilaantuneet! Ilmeisesti laukkuja säilytetään Amterdamin kentällä viileässä ja koneessahan ne ovat todella viileässä ruumassa.

Sateet ovat alkaneet ja heti ensimmäisenä yönä makuuhuoneen katosta tuli vedet sisään.
Vuoto saatiin korjattua onneksi heti, sillä sen jälkeen on satanut vielä enemmän.
Mutta kyllä täällä on taas kauniin vihreää, eikä pölyä enää ole ilmassa ja hengittäminenkin on helpompaa!

Mukavaa alkanutta marraskuuta!