lauantai 14. syyskuuta 2013

15.8 - 14.9

Istun tässä Eskon työpöydän ääressa ja katselen ulos ikkunasta, kun pienet, upean kiiltävän siniset medestäjät lentelevät ympäriinsä pihalla mangopuussa ja oleanteripensaassa. Aurinko paistaa ja lämpötila on n. 20 astetta ja kello on 10.

On kulunut jo kuukausi viimeisestä kirjoituksesta, joten palataan elokuun tapahtumiin.

Olimme Nairobissa 21 -24 elokuuta. Minulla oli parin päivän treeni kummilapsi- työhön liittyvistä asioista. Esko puolestaan kävi tutustumassa pariin ruokaturvaohjelman paikkaan.
Lazarus oli kyydissämme molempiin suuntiin. Hän opiskelee Nairobissa yliopistossa ja pääsi sinne kätevästi meidän kanssamme. Meillä oli tapaaminen Ollin ja Tansanian helluntaikirkon hallintopäällikkö Munan kanssa yliopistoa vastapäätä olevassa hotellissa, joten meillekin oli hyötyä Lazaruksen mukana olosta, kun hän osasi sanoa, mistä risteyksestä käännytään ja mihin ajetaan.
Nairobissa vietetyt illat menivät melkeinpä kokonaan työasioista puhuessa Askon ja Ollin kanssa.

Kotimatkalla, lauantaina poikkesimme Nakumatt nimisessä isossa tavaratalossa täydentämässä ruokakaapin sisältöä. Täällä Arushan kaupoissa on paljon heikommat valikoimat ja hinnatkin ovat korkempia.

Sunnuntaina sitten tuli Nairobista autollinen suomalaisia tänne Habari Maalumiin.
Maanantaina alkoi collegella koko viikon mittainen lasten suojeluun liittyvä seminaari, johon osallistuimme Ruutin kanssa. Suomesta oli tullut Päivi vetämään seminaaria ja osallistujia oli Kenian ja Tansanian helluntaikirkoista pastoreita sekä lapsityössä mukana olevia miehiä ja naisia.
Esko, Asko ja Olli pitivät kokouksia collegen rehtorin ym. kanssa maanantaina ja tiistaina.
Loppuviikon Esko teki hurjasti töitä Samsonin ja Lomayanin kanssa uuden hankkeen suunnitelimien parissa. Siinä se viikko vierähti aika nopeasti.

Lauantaina lähdimme aamulla aikaisin Tarangiren luonnonpuistoon Samsonin ja Sandran kanssa.
Portilla kuulimme, että sinä aamuna oli joku turisti joutunut norsun tallaamaksi. Emme saaneet tarkempaa tietoa paikasta, mutta todennäköisesti lähellä jotain lodgea, koska tämä ihminen oli ollut kävelyllä, eikä puistossa saa kävellä muualla kuin lodgen lähellä tai picnic paikalla.
Joka tapauksessa meillä oli hieno safari. Näimme todella paljon seeproja ja gnuita ja tietenkin norsuja ja impaloita ym. Ainoa huono puoli oli, ettei yhtään leijonaa näkynyt.

Seuraavalla viikolla olikin taas edessä kirjapidon tekeminen. Lisäksi piti tehdä budjettien ensimmäiset versiot ensi vuodelle. Ja Eskolla jatkui hankesuunnitelman tekeminen. Olin itse auttamassa parina päivänä baseline studien ( perustutkimus ) tilastojen tekemisessä.
Perjantai-iltana naapurin miehet olivat katsomassa Irlanti- Ruotsi jalkapallo-ottelua, jonka Ruotsi onneksi voitti 2-1.
Lauantaina olin itse Ihanon kanssa Habari Maalumin studiolla koko päivän harjoittelemassa lauluja seuraavan viikon nauhoituksia varten. Esko kävi kuntokeskuksessa Samsonin kanssa.
Sunnuntain olimme ihan rennosti kotona.

 Maanantaina aamulla menin taas studiolle Ihanon kanssa harjoittelemaan.
Tiistaina sitten alkoi varsinainen nauhoitus. Niin, olen siis tehnyt jonkin verran lauluja, jotka nyt taltioidaan. Tiistai ja keskiviikko meni taustojen nauhoitukseen ja laulut pantiin purkkiin torstaina ja perjantaina. Studiolla on ihan uusi ohjelma, jonka Benjamin toi tullessaan Ruotsista.
Meillä oli tosi mukavaa ja välillä naurettin, kun jotain hassua sattui, kuten yhtäkkiä sähköt meni poikki ja tuli täydellinen pimeys. Tai kun Ihano luuli, että hänen piti laulaa aina vaan uudelleen, kun minun lauluni perään olin sanonut "Still one" ( vielä yksi ) ja se oli tullut taltiointiin.
Minulle viikko oli hieno kokemus, mutta Esko se vaan jatkoi hankesuunnitelman tekoa Samsonin ja Lomayanin kanssa.

Ensi viikolla torstaina Sam tulee Etiopiasta meille muutamaksi päiväksi.
Alkuviikko menee tiukasti töiden merkeissä.

Kesä on tullut ja ulkona on auringossa polttavan kuumaa ja pölyä joka paikassa.
Enää ei tarvitse palella, kuten vielä kuukausi sitten. Nyt odotellaan sateita, jotka tulevat yleensä lokakuun puolen välin paikkeilla, siis n. kuukauden päästä.

Aurinkoisia syyspäiviä toivotellaan kaikille.
Selusta varmistettu, ei näy leijonia.

Ei kannata tulla lähemmäksi!
 

Habari Maalumin Studiossa




Ei kommentteja: