Täällä taas ollaan, siis Tansaniassa. Itseasiassa olemme
olleet jo 3 viikkoa.
On ollut monena päivänä mielessa kirjoittaa blogia, mutta
neitti on pätkinyt viime aikoina pahasti. Joka päivä tällä viikolla kuuden ja
seitsemän välillä meiltä on netti hävinnyt ja nyt se on ollut poissa myös
viikonlopunkin. Ja sähköt katkeaa usein ja silloin siis myös netti.
Suomessa ja Ruotsissa vietetty aika oli todellista lomaa ja
nautimme täysillä joka hetkestä.
Parin kotona vietetyn päivän jälkeen lähdimme Ruotsiin Turun
kautta laivalla.
Pian perheen kanssa kävimme Eskilstunan isossa kirkossa
joulukonsertissa ja Tukholmassa vanhan kaupungin joulumarkkinoilla. Tukholmaan
menimme junalla ja matka kesti vain tunnin ja viisi minuuttia.
Aatonaattona matkasimme yhdessä laivalla Suomeen ja nautimme
monipuolista jouluruokaa laivan buffee-ravintolassa. Saavuimme aattoaamuna
Helsinkiin.
Joulunaikana tapasimme kaikkia lapsia ja lastenlapsia sekä
tietenkin äitejämme. Oli hienoa, että meillä oli myös aikaa vierailla
sisarustemme luona. Ja nyt jo on ikävä heitä kaikkia!
Tänne Tansaniaan tulimme 4.1 illallla. Sunnuntai menni
toipuessa matkan rasituksista vaikkakin vitimme useamman tunnin Danielin ja
Johanna kanssa. Johanna oli tehnhyt meille tosi hyvää ruokaa!
Maanantaista alkoi sitten työkiireet, kirjanpitoa ja
raporttien tekoa. Eskon piti tehdä työsopimuksia ja paljon muita paperihommia.
Seuraavalla viikolla maanantaina oli Eskon synttäripäivä ja
tein hänelle kakun, jota syötiin yhdessä Lilianin, Jeremian, Samsonin,
Lomayanin, Danielin ja Johannan kanssa. Kahvittelun jälkeen lähdimme taas kohti
Tangaa ja Dar es Salaamia. Piti saada kirjanpito tilintarkastajalle ja
työsopparit kirkon hallintojohtajan allekirjoitettavaksi. Olimme ensin yhden
yön Tangassa ja seuraavat kaksi yötä Darissa, josta taas menimme Tangaan.
Kaikki asiat saatiin hoidettua ja kotiin, Habari Maaluminn tulimme
perjantai-illalla.
Sunnuntaina Päivi ja Sam tulivat meille yöksi. Olimme jo
aiemmin sopineet, että käymme safarilla Tarangiressa ja yövymme Kirurumun
teltta Lodgessa. Olimme siellä Eskon
kanssa v. 2011 ja paikka oli silloin erilainen, teltat oli oikeasti telttoja
ilman lisäkatoksia ja ravintolakin vain iso teltta. Kolmessa vuodessa paikka
oli muuttunut tosi hienoksi, ihan luksukseksi. Ruokakin oli gourmeeta. Kolmen
lajin illalliseen kuului alkukeitto, tosi hyvää kukkakaalikeittoa, pääruokana
oli lammasta ja jälkkäriksi kakkua vaniljakastikkeella. Näistä saimme nauttia
puistossa ajelun jälkeen. Siellä näimme pari leijonaa ja gepardia ja tietenkin valtavasti norsuja ja
impaloita. Tähän aikaan suuret laumat ovat muualla, mutta näimme silti useita
lajeja. Yön jälkeen menimme vielä muutamaksi tunniksi puistoon ja taas kerran
näimme jotain, mitä emme olleet vielä ennen nähneet ja saimme sen videollekin.
Pysähdyimme ihmettelemään kruunuhyyppien kummallista käyttäytymistä. Ne
hyppelivät ja pitivät metakkaa. Sitä kuvatessamme Sam yhtäkkia huomasi, että
käärme se säikytteli kruunuhyyppiä ruohikossa. Muitakin kivoja videonpätkiä saimme kuvattua.
Tiistain jälkeen ollaan taas painettu töitä tukka putkella.
Lauantaina saimme tehdä hienon retken yhdessä Hanna ja
Jan-Erikin sekä heidä ystäviensä kanssa Monduli Juuhun. Siellä on KeKen ( Keravan
kehitysmaayhdistyksen ) AIDS orpoprojekti.
Monduli on todella kaunista seutua, korkealla n. 1900 m korkeudessa.
Siellä on paljon kukkuloita ja maasai kyliä.
Nyt siellä oli ihanan vihreää. Sinne on rakennettu uusi toimisto
Thomakselle, joka hoitaa projektia. Olimme jonkin aikaa toimistossa ja kävimme
läpi projektiin liittyviä asioita. Sitten saimme kahvia. Se ei nyt välttämättä
ole mainitsemisen arvoinen asia, mutta kun Africafe pikakahvijauhetta tarjotaan
kuuman vuohenmaidon kanssa, niin olihan se aikamoinen elämys! Tämän jälkeen vierailimme
parissa kodissa, ihan perinteissä maasai majassa. Lopuksi menimme vielä
piknik-paikalle syömään omia eväitämme. Sielläkin on maisemat aivan huikeat.
Sunnuntaina Sam ja Päivi tulivat taas meille paluumatkalla
Nairobiin. Yhdessä kävimme Samsonin perheen luona kylässä. Ja kuten täällä on
aina tapana, saimme illallista, kanaa ja riisiä.
Mukavaa talven jatkoa!
Kuvia en saa nyt ladattua, kun edelleen meillä on netin kanssa ongelmia =(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti