Pitkäperjantain aamuna olimme ensimmäistä kertaa aamupalalla terassilla. Oli ihanan raikas ilma eikä liian lämmin.
Pääsiäistunnelmaan pääsimme hyvin, kun katsoimme UskoTvstä parinkin seurakunnan jumalanpalveluksia.
Lauantaina lähdimme taas joka viikkoiselle ostosmatkalle. Nyt oli pakko laittaa kasvomaskit jo koti ovella. Määräys oli tullut ja jos sitä ei noudata, tulee isot, n. 180 euron sakot tai puoli vuotta vankilaa!
Minulla oli koko ajan hankala hengittää ja vähän väliä piti raottaa maskia, ettei tulisi astmakohtausta.
Kaupasta ostimme ruokien lisäksi Eskolle jalkapallon. Sitä pompottamalla omalla pihalla saa hyvää liikuntaa =). Omien sanojensa mukaan Eskolla on tavoitteena ensin 100 pomppua ja sitten 200..
Esimmäinen tavoite taisikin jo rikkoontua parin päivän harjoittelulla!
Iltapäivällä vierailimme tyttäremme ja vävymme luona... siis WhatsAppin videopuhelun kautta. Melkein kuin olisi ollut heidän kanssaan samassa tilassa. Poikiakin ( 19 ja 18 v. ) moikattiin ja lemmikkikoira, Fridolf oli ihan ihmeissään, mistä meidän äänet kuuluivat. Ihanaa!
WhatsAppilla on helppo pitää yhteyttä, kun netti toimii täällä hyvin. Olemmekin soitelleet kaikille lapsillemme ja se helpottaa täällä olemista kummasti. Ja kuviakin on helppo lähetellä.
Sunnuntaina olimme taas aamupalalla ulkona, koska sää oli otollinen.
Pääsiäiseenhän tietenkin kuuluu erilaiset kananmunaruuat, joten tein Eskon lempparia, munakokkelia ja pekonia. Päivällä söimme pihviä ja muusia. Tansaniassa asuessamme emme pahemmin pihvejä syöneet, koska liha siellä oli tosi sitkeää, mutta nyt ostimme filettä siinä toivossa, että se täällä olisi parempaa. Vaan eihän se ollut kuin vähän.. toki ihan syötävää, muttei sellaista kuin Suomessa olemme tottuneet syömään.
Maanantaina 13.4 olimme kutsuneet Paulan ja Samin meille iltapäiväkahville. Ja sitä vartenhan piti tietenkin leipoa. Joten tein ensimmäiset pullat täällä ja sen lisäksi suklaa-vadelmakakun. Täällä saa kaupasta ihania, isoja vadelmia ja vieläpä edullisemmin, kuin Suomessa, 125g vain n. 0,90 euroa.
Oli ihana viettää iltapäivää ystävien kanssa näin koronaeristyksen aikana.
Seuraava neljän päivän työviikko sujui aika rutiininomaisesti. Esko oli aamusta iltaan tietokoneen äärellä palaverista toiseen. Välillä tietenkin oli ruokataukoja. Minäkin olin yhdessä tilaisuudessa kuuntelemassa, kun Anne J. Suomesta käsin kertoi meille psykososiaalisesta työstä. Se on hyvin mielenkiintoista ja usein vaikeitakin asioita tulee eteen.
Kuten olen maininnut, täällä on sadekausi menossa ja nyt se on toisissaan antanut meille sateita. Myös hurjia ukkosia on ollut. Lauantaina 18.4 aamulla oli niin raju sade, että vesi oli tullut ikkunasta sisään portaikkoon. Verhotkin olivat ihan märät. Tuuli oli tullut juuri sopivasti sellaisesta suunnasta, että se oli heittänyt vettä kuin saavista suoraan porraskäytävän korkeaan ikkunaan. Ja kun ikkuna ei ole kovin tiivis, oli vesi tullut raoista sisään. Olihan täällä ennenkin satanut, mutta tuuli oli ollut toisesta suunnasta. Muut ikkunat meillä onkin katon lipan alla, joten niistä ei onneksi pääse vettä sisään. Tai voihan tietty sellainenkin myrsky tulla...
Samana iltapäivänä tuli uusi kova sade ja taas vesi tuli sisälle. Soitto talon omistajalle ja lupaus, että ikkuna korjataan seuraavana päivä, sunnuntaina.....Putkimies, Job tuli kolmen päivän kuluttua,
tiistaina. Tämä meidän putkimies tuntuu osaavan kaikenlaisia korjaushommia.
Palataan vielä lauantaihin. Kävimme tietenkin taas ostoksilla. Tällä kertaa ajoimme Garden City Mallille. Olimme käyneet siellä kerran Paulan ja Samin kanssa. Siitä taisin kirjoittaakin ja kerroin virheellisesti kauppakeskuksen nimeksi jotain muuta. Matka oli tällä kertaa rankkasateiden takia hieman haasteellinen. Teille oli kertynyt valtavasti vettä. Onneksi meidän edessämme oli muitakin autoja, joten näimme missä tie on ja pystyykö siitä ajamaan. Ja onneksi automme on maasturi, matalalla henkilöautolla emme olisi selvinneet niistä lammikoista.
Garden City ostoskeskuksessa on kivoja kauppoja, kuten sisustusliike, josta ostimme tälläkin kertaa pari mattoa sängyn viereen, pari koristetyynyä sohvalle. Löysimme myös kivan jalkalampun ja samaa sarjaa pöytälampun. Toisesta kaupasta löysimme terassituolien pehmusteet. Ostimme myös sellaiset pienet mailat ja pallon, joilla näkee usein ihmisten pelaavan rannoilla. Ne ovat ihan kivat meillekin. Voimme Eskon kanssa pallotella takapihalla. Saahan siinä edes vähän liikuntaa.
Tänä aamuna ( 24.4. ) Ylen aamutvssä joku mainitsi leipomisen olevan mukavaa puuhaa näin korona aikana. Sitä minäkin olen harrastanut, jo kauan ennen koronaa. Tiistaina 21.4 leivoin kahdenlaisia sämpylöitä ja ruis-ohrarieskoja. Olen myös kokeillut erilaisten ruokien valmistamista. En tosin katsele reseptejä kovinkaan paljon. Käytän mielikuvitusta ja tarvikkeita, mitä nyt sattuu jääkaapissa olemaan.
Kotona Suomessa jotenkin jämähtää vanhoihin kaavoihin ja tulee tehtyä aina niitä samoja ruokia. Ja ostoksetkin tekee sen mukaan, mitä on suunnitellut valmistavansa. Mutta täällä tosiaan tekee sitä, mitä kaapista löytyy, koska kauppaan ei pääse joka päivä hakemaan, jos jotain puuttuu.
Tämäkin viikko on Eskolla mennyt erilaisiin kokouksiin osallistumisen merkeissä. Työ on tällä hetkellä hankalaa, kun ei pääse näkemään mitä se työ oikeastaan on. Kaikkihan on jäissä koronan takia. Onneksi sentään voi "tavata" ihmisiä netin kautta ja suunnitella töitä uusiksi. Koronan vuoksihan ei normaaleja töitä voi tehdä kentällä, joten on suunniteltava ihan uusia muotoja, miten auttaa ihmisiä.
Tiistaina tosiaan Job kävi katsomassa vuotavaa ikkunaa. Meillä sattui olemaan silikonituubi ja hän laittoi sitä ikkunaan. Eikä se nyt ainakaan ole vuotanut, vaikka sateita on ollut. Sinä iltana oli taas ukkonen. Se alkoi n. klo 21.50 ja oli todella kova. Jyrinää kesti pari tuntia ja salama iski muutaman kerran ihan kohdalla. Jonkun auton varashälytinkin tuli päälle. Ukkonen pamahti todella kovaa eikä tuntunut enää yhtään kivalle. Lopulta jyrinä sentään rauhoittui.
Olemme saaneet Kenian Terveysministeriöltä tekstiviestillä tiedotteita koronaan liittyen. Keskiviikkona tuli taas viesti ja sen sisältö oli mielestäni hieno ja haluankin jakaa sen teille.
" Treat all those who got out of hospital or quarantine with love and care. Protect those who are vulnarable and provide support when required."
Hoitakaa kaikkia, jotka ovat päässeet sairaalasta tai karanteenista, rakkaudella ja huolenpidolla. Suojelkaa niitä, jotka ovat haavoittuvia ja tarjotkaa tukea tarvittaessa.
Näillä sanoilla toivotamme siunausta ja voimia kaiken keskellä!
Tässä näitä leipomuksia.
Kaurasämpylöitä,
ohra-kaura-pellavansiemensämpylöitä
ja ruis-ohrarieskoja.
Tässä uunikasviksia ja kanaa.
Perunalohkoja, punajuuria, porkkanaa, kukkakaalia,
parsakaalia ja sipulia oman pihan rosmariinilla höystettynä.
Kanan rintafileitä garamasalalla
maustettuna ja paistettuna. Niin terveellistä!
Tästä olisi saanut hyvän etanaruuan =)
Oli ilmestynyt yhtenä aamuna ikkunaan.
Esko vei sen pensasaidan juurelle, mutta
se oli löytänyt tiensä takaisin seuraana aamuna.
Aikamoinen otus, yli 10 sentin mittainen.
1 kommentti:
Kiitos uutisista! Kiva lukea blogistakin,miten siellä sujuu. Täälläkin tuota leipomusta harrastetaan...Penakin on auttanut pullataikinan vaivaamisessa☺....Täytyy yrittää joku päivä tuota Ajat sappi puhelua! On tuo netti niin ihana,että pääsee osallistumaan jumalanpalveluksiin.Mukavaa tulevaa viikkoa teille
Lähetä kommentti