9-29.5.2021

 Kolme viikkoa takana ja siitä 12 päivää reissussa.

Ensimmäinen matka alkoi Äitienpäivänä 9.5 ja määränpäänä Kakamega. Lähdimme liikkeelle aikaisin aamulla ja ensimmäinen etappi oli Nakuru, jossa tapasimme Dicksonin. Hän tuli sinne kotoaan Kerichosta poikansa kanssa. Poika jäi Nakuruun yliopiston opiskelun tiimoilta.

Matkalla Kakamegaan oli aivan upeat maisemat, kukkula toisensa perään ja välillä oltiin aika korkealla, 2580 m taisi olla tien korkein kohta. Matkan loppupuolella Ahero nimisessä paikassa oli tiellä pitkä autojono. Kuulimme, että silta suljettu, mutta muuta tietoa ei ollut. Kun jono ei liikkunut yhtään ja taaksekin kertyi autoja, päätti Dickson kääntyä takaisin ja mennä toista kautta. Päädyimme tielle sokeriruokopeltojen keskelle. Ja se tie oli ehkä vähän samanlainen kuin pelto, täynnä isoja kuoppia ja kun yhtä väisti, toinen oli edessä. Vähän reilu 40 km matka kesti kaksi tuntia. No päätös kääntyä oli oikea, koska autojono toisella tiellä oli kertynyt 10 km mittaiseksi. Ja seuraavana päivänä kuultiin syykin. Poliisi oli jahdannut vierasmaalaisia terroristeja ja sillalle pääsy oli estetty. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille Kakamegaan ja majoituimme Golf Hotelliin, jossa meitä vastassa oli Protas, joka on projektin työntekijä.

Seuraavana päivänä Esko opetti nuorille ilmastonmuutoksesta. Kokoontuminen oli tarkoitus olla ulkona. Matungu niminen  paikka ihan puskissa, hyvä että juuri ja juuri autolla mahduttiin paikalle ajamaan. Olimme talon pihalla, jossa Youth Clubin johtaja, nuorimies asui perheensä kanssa. Emme ehtineet edes kunnolla istahtaa alas, kun taivas repesi ja alkoi hurja sadekuuro. Juoksimme kipin kapin pihalla olevan keskeneräisen talon suojiin. Siellä sitten koko päivän koulutukset pidettiin. Minulla oli ihan mukavat oltavat istua sohvalla. Sade taukosi välillä ja aurinko pääsi pilkistämään pilvien lomasta. Paikalle tuli myös eräs korkea-arvoinen viranomainen, nainen, alueen apulaishallintojohtaja. Hän oli todella tyytyväinen siihen työhön, jota Fidan projektin kautta tehdään.

Lounaaksi, tai oikeasataan teetauolla, saatiin leipää, teetä ja kahvia. Oli tosi mukava, että laittoivat syötävää. Olisi ehkä muuten tullut vähän heikko olo.

Paikalle ilmaantui jossain vaiheessa nainen, joka oli toimittaja. Hän haastatteli Youth Clubin johtajaa, Dicsonia ja Eskoa ja kuvasi tilaisuutta muutenkin. Seuraavalla viikolla kuultiin, että olimme olleet Länsi-Kenian uutisissa. Saatiin myös ko lähetyksestä video. Kaikkea sitä sattuukin😄!

Iltapäivällä tuli uusi sadekuuro ja se oli vielä kovempi kuin aamullinen. Onneksi oltiin suojassa ja opetus pääsi jatkumaan. Alkuun paikalla oli n. 40 nuorta, mutta muutaman täytyi lähteä teetauon jälkeen. Lopuksi nuoret esittivät meille 2 draamaa. Näittivät ja kuulostivat hyviltä, mutta eihän tätä paikallista murretta ( swahilia ) ymmärrä. Onneksi joku vähän selitti meille, mistä oli kyse.

Toisena päivänä minä jäin hotellille. Esko meni Dicksonin ja Protaksen kanssa vielä samaan paikkaan. Koska koulut olivat nyt päässeet lockdownin jälkeen alkamaan, oli paikalla vain 15 nuorta. Mutta se toimi paremmin, koska Esko näytti omalta läppäriltään mm. videoita.

Kolmantena päivänä lähdimme yhdessä Pelastusarmeijan erityiskoululle ( vammaisille lapsille tarkoitettu ). Siellä opetus jatkui, tällä kertaa opettajille ja muutamalle vanhemmalle. Esko pääsi nyt oikein luokkahuoneeseen, ihan kuin ennen vanhaan. Sää oli taas sateinen ja sade välillä niin kova, ettei ääntä meinannut saada kuuluville, kun peltikatto ropisi. 

Koululta lähdimme Rondo Retreat Centeriin lounaalle. Paikka aivan Kakamega-metsän keskellä. Olimme siellä kerran yhden yön, taisi olla n. 9 vuotta sitten. Pihapiiriin kuuluu useita taloja, joissa on majoitustiloja, idyllisiä huoneita ja päärakennuksessa on ihania huoneita ja oleskelutiloja sekä ravintola. Söimme oikein hyvää kalaa ja ranskalaisia ja jälkkäriksi jäätelöä. Kiertelimme pihalla ja voi miten upeita kukkia ja monenlaisia puita siellä kasvaakaan. Paikalla ei muuten ole puhelinkenttää kuin yhdessä tietyssä kohtaa, joten siellä voi viettää todellista, rauhoitavaa lepoaikaa ilman puhelinta ja nettiä.

Torstaina lähdimme Eskon kanssa kotimatkalle, kun Dickson ja Protas vielä jatkoivat lauantaihin asti koulutuksia. Nyt menimme vähän eri reittiä ja maisemat sen kuin vain paranivat. Ja tie kulki vieläkin korkeammalla, lähes 2700 metrissä. Matka sujui hyvin ja pysähdyimme jälleen Nakurussa lounaalle. Jacob tuli sinne ja ajoi loppumatkan, että Esko sai vähän taukoa ajamisesta. Nakurun jälkeen on alue, jossa olemme joka kerta nähneet villieläimiä, seeproja, Thompsonin- ja Grantingaselleja, impaloita, paviaaneja ja tällä kertaa myös 5 kirahvia. 

Kotona oli sitten vuorossa pyykinpesua ja seuraavalle matkalle valmistautumista.

Lauantaina oli pitkä sähkökatko illalla. Jossain lähialueella oli jotain mennyt rikki. Pimeäkin ehti tulla, joten oltiin koko ilta kynttilänvalossa. Sunnuntaina vielä pari kertaa sähköt menivät pois, mutta nyt katkot olivat lyhyemmät.

Maanantaina 17.5 lähdimme sitten seuraavaalle matkalle. Tällä kertaa meitä oli matkassa kaksi autollista porukkaa, Ari ja Anne, Ruth, Jacob, Elisha ja me. Matkan tarkoutus oli vierailla Fidan psykososiaalisen tuen ohjelman paikoissa. Ja taas ensimmäinen pysähdys oli Nakurussa. Tapasimme uuden, vasta valitun FGCK:n johtavan piispan. Sen jälkeen söimme lounasta ja matka jatkui Kisiin. Kaupunki on kukkulan laella kauniissa maisemassa, kuten myös hotellimme. 

Tiistaista eteenpäin kävimme useammassa paikassa ja ohjelma oli vähän samanlainen kaikissa paikoissa. Oli mielenkiintoista kuunnella kaikkia Annen ja Arin esityksiä kuten myös Ruthin, Elishan ja Jacobinkin. Kaikki tapahtumat olivat FGCK kirkoilla ja osallistujina projektin vapaaehtoistyöntekijöitä ja kirkon edustajia. Oli kyllä upea nähdä miten sitoutuneita ihmiset olivat PSS työhön. 

Olimme myös yötä eri paikkakunnilla. Toinen ja kolmas yö Homabayssä, johon aikoinaan v. 1958 Annen  vanhemmat tulivat perheineen lähetystyöhön. Homabay on Afrikan suurimman, Victoria-järven rannalla. Kävimme myös katsomassa Annen kodin raunioita. Vähän surullista, miten kirkon omistama paikka oli päästetty rapistumaan. 

Viereinen kuva on hotellin ikkunasta.

Neljännen yön vietimme Busiassa, n. 5 km päässä Ugandan rajalta. Ja seuraavaksi matkasimme Kisumuun, jossa olimme kaksi viimeistä yötä. Launtaina aamupalalla minut yllätettiin kakulla, olihan syntymäpäiväni. Tosin yllätys vähän meni ohi, kun aamupalalle saavuttuamme tarjoilija kysyi, olinko minä se, joka oli tilannut kakun.😂

Viimeinen tilaisuus oli kaikin puolin ikimuistoinen. Ohjelma oli hieno ja lounaan jälkeen koin toisen yllätyksen. Kauniiden saatesanojen ja laulujen kera paikalle kannettiin synttärikakku, jota minun piti sitten leikata ja syöttää Eskolle ja Eskon piti syöttää sitä minulle. Niin täällä on tapana. Ja sitten oli Arin ja Annen vuoro ja pastorin vaimonsa kanssa jne. Ihan kaikki eivät voineet toistaa seremoniaa, siihen olisi kulunut loppupäivä. Lisäksi sain vielä lahjaksi kivan norsutaulun. Olipa ihan synttäripäivä!

Illalla vierailimme Georgen luona. Hänen vaimonsa oli menehtynyt syöpään pari kuukautta sitten. Heillä on kohta 9 vuotta täyttävä Immanuel poika. George oli tilannut kaupungista pari kokkia laittamaan meille ruokaa. Hänen pomonsa oli myös paikalla vaimonsa kanssa sekä naapuri, jonka vaimo on opiskelmassa Helsingin Yliopistossa. Aika hauska sattuma. Georgen pomo on muuten koko Kenian Anglikaanisen kirkon johtaja. Vietimme mukavan illan yhdessä.

Sunnuntaina 23.5 matkustimme sitten takaisin Nairobiin. Jacob oli nyt meidän autossa kuskina, koska Esko oli ajanyt kaikki muut päivät. Kilometrejä kertyi n. 1300, edellisellä reissulla n. 1100 km.

Huomenna lähdemmekin sitten vielä yhdelle matkalle Marsabitiin Dicksonin kanssa. Olemme siellä koko viikon ja palaamme 6.6.

No nyt tätä juttua kertyikin aika paljon ja jos kaiken olisi kirjoittanut, olisi siihen mennyt koko päivä. 

Mukavaa kesän jatkoa!