26.5 - 14.6

Olemme tällä hetkellä Istanbulissa Garden Inn Hilton hotellissa.
Joten taidamme olla matkalla Suomeen lomalle.

Mutta palataampa hieman ajassa taaksepäin.
Teimme kaksi työmatkaa ennen lähtöä. Ensin menimme 28.5 Dar es Salaamiin ja olipa vain helppo matkustaa lentokoneella. Taisin kertoa aiemmassa kirjoituksessani, että Tansaniaan on tullut halpalentoyhtiö. Sillä meidän piti Pian perheen kanssa lentää Sansibarille, mutta lentomme oli silloin peruttu. Nyt käytimme ko yhtiön lentoa Dariin. Tuli edullisemmaksi mennä lentäen kuin autolla. Ja matka oli huomattavasti mukavampi kuin 10-12 tunnin ajomatka.
Työhön liittyvät palaverit menivät hyvin ja siitä olemme kiitollisia.

Yritimme panna myös hieman vauhtia oleskelulupien saamiseksi. Teimme anomukset jo viime vuoden elokuussa, koska kaikkien Arushassa oleskelevien ulkomaalaisten piti yllättäen viedä anomukset maahanmuuttovirastoon. Leonard, Habari Maalumin nykyinen johtaja, on käynyt monta kertaa niitä kyselemässä eikä mitään uutta ole kuulunut.
Eikä mitään edistystä nytkään tullut. Seuraavalla viikolla maksoimme luvat ja meille sanottiin, että saisimme ne mahdollisimman pian. Eipä kuitenkaan saatu ennen matkalle lähtöä. Onneksi meillä on passissa sellaiset leimat, että voimme vapaasti tulla ja mennä Tansaniaan, kunnes hakuprosessi on valmis.
Darissa tapasimme torstaina Ilarin. Hän ja Esko pitivät yhdessä palaverin FPCT hallintopäällikön kanssa. Kävimme syömässä lounaaksi hampurilaiset ja sitten meidän pitikin lähteä lentokentälle, jonne meidät vei Ellam. Hän on tehnyt Fidalle töitä jo yli 20 vuotta. Hän tuntee myös kaikki mahdolliset oikotiet lentokentälle ja kun ruuhka-aikaan oltiin liikkeellä, niitähän meidän piti ajaa. Oli kyllä aikamoista kyytiä. Mukanamme oli myös kirjanpitäjä Elisabeth, joka on viimeisillään raskaana. Kyllä välillä tuli mieleen, että toivottavasti synnytys ei nyt ala, sen verran pomppuista tietä mentiin.

Seuraavan viikon olimme kotona ja teimme tietenkin monenlaisia töihin liittyviä asioita kotitoimistossamme.
Yhtenä päivänä saimme kutsun apulaisemme pojan, Laurenzin synttäreille. Oli aivan mahtavat synttärit. Lapset lauloivat ylistyslauluja ja söimme kakkua.

Ilmat ovat jo kylmenneet Arushassa, yöllä on n. 10-13 astetta ja päivällä n. 18-24. Ja jos on pilvinen sää, ei talon sisällä lämpene ollenkaan ja sisälämpötila saattaa aamulla olla vain 16 astetta. Silloin ei kovin mielellään nouse lämpimän peiton alta.
Siis lähdimme ihan iloisin mielin sunnuntaina 9.6 Tangaan. Siellä on tähän aikaan vuodesta n- 25-30 astetta ja kun vielä tuuli vähän puhaltelee, on se aivan loistava sää.
Nyt teimme matkan taas autolla eikä mitään kommelluksia sattunut. Tietyöt vain ovat harmina melko pitkilläkin osuuksilla.

Tangassa Esko pääsi katsomaan jalkapalloa. Ilari oli järjestänyt työhönsä liittyen ( Peace Building )
turnauksen nuorille ja loppuottelu oli sunnuntaina. Minua ei jalkapallo kiinnostanut, joten jäin hotellille sälveltemään tietokoneella hieman uutta musiikkia.
Tapasimme siis taas Ilarin. Söimmekin sitten kolmistaan Ilarin läksiäisillallisen. Hän perheineen palaa Suomeen monen vuoden projektityön jälkeen.
Tangassa työhön liittynyt kokous oli erittäin hyvin onnistunut, kuten Darissakin.

Arushaan palasimme keskiviikkona ja kyydissämme olivat Kent, ruotsalaisen donorin edustaja sekä Josefat. Hän on Fidan projektissa työskentelevä albiino, josta on tullut maailmallakin kuuluisa CNN:n tekemän dokumentin ansiosta.

Torstaina sitten pakkasimme ja yöllä klo 00:30 lähdimme lentokentälle. Meidän piti lähteä jo aiemmin, mutta lentoamme oli siirretty kahdella tunnilla eteenpäin ja sitä syystä olemme nyt täällä Istanbulissa. Vaihtoaikaa Helsinkiin lähtevään koneeseen ei ollut riittävästi, joten lentoyhtiö majoitti meidät hotelliin ja tulemme Suomeen huomenna, 15.6. Joudumme lähtemään kentälle jo klo 5 aamulla, siis aikainen herätys tiedossa. Vaan eipä se haittaa, kotona sitten levätään.

Mukavaa kesän jatkoa!

 

12 - 25.5

Ensimmäinen vapaapäivä kahteen viikkoon!
Olimme siis reissussa 12 - 20.5 ja tuli istuttua autossa n. 3200 km.
Mukanamme oli Samson, joka tuntee Tansanian hyvin ja oli avuksi monissa tilanteissa.

Ensin sunnunaina ajoimme Kahama nimiseen kaupunkiin, jossa yövyimme kohtalaisen uudessa hotellissa. Ulkoa se näytti ihan hienolta, mutta viimeistely huoneissa hieman ontui. Emme ole Eskon kanssa vielä aiemmin käyneet siellä päinTansaniaa, joten oli tosi kiva nähdä uusia maisemia, mm. Shinyanga, joka on täynnä kivikoita ja kallioita, siis aivan erilaista kuin täällä Arushan kulmilla.

Maanantaina matkasimme Burundin rajalle. Siellä törmäsimme kummalliseen sääntöön. Olimme tietenkin vaihtaneet rahaa USAn dollareiksi viisumeita varten. Maksua suorittaessamme, rajavirkailija sanoi yhtäkkiä, ettei meidän dollarit kelpaa, koska ovat liian vanhoja, v. 2004! Esko sitten lähti juoksujalkaa etsimään rahanvaihtopaikkaa ja onhan niitä miehiä rahatukkojensa kanssa odottamassa asiakkaita. Siis saimme uudempia seteleitä ja pääsimme rajan yli. Meitä vastassa oli Francois ja Mika, joka oli tullut Nairobista. Lähdimme yhdessä jatkamaan matkaa. Burundi on valtavan kaunis maa, tuhansien vuorien maa. Tiet kulkivat pitkin vuorenrinteitä siksakkia ylös ja alas.
Francois oli aika hurja ajamaan ja välillä oli vaikea pysyä perässä.
Matkan tarkoituksena oli tutustua Burundin viljelypalstoihin ja pitää suunnittelupalaveri ensi vuoden uutta projektia varten. Siis kävimme katsomassa erästä viljelytilaa ( siis pientä farmia ). Sieltä ajoimme Gitega nimiseen kaupunkiin, jossa yövyimme kirkon vierastalossa. Ihan siisti, mutta hyvin vaatimaton paikka, suihkukin piti ottaa saavista kaatamalla. Saimme kyllä hyvää ruokaa ja aamupalakin on runsas, paljon hedelmiä.
Gitegasta matkasimme pariin kylään ja vierailimme UN:n leirillä, johon oli majoitettu Tansaniasta palaavia pakolaisia. Kävimme myös erään perheen kotona ( pihalla ). He olivat saaneet avustuksena pienen possun, jonka he möivät isona ja ostivat sitten lehmän, joka on tuottanut hyvin, kun perhe on myynyt vasikoita. Sitten alkoi matkan hankalin osuus! Ajoimme yli tunnin sellaista tietä, että huhuh! Pelkkää kuoppaa ja kivikkoa ja mäkeä ylös ja alas. Ihme, ettei auto hajonnut. Pääsimme kuitenkin onnellisesti majapaikkaamme kirkon omistamaan erityiskouluun, joka tarkoitettu vammaisille lapsille ja nuorille. Meille esiteltiin  muutama lapsi, joilla oli ongelmia jalkojen kanssa, näyttivät kyllä melko pahoilta. Koulu on joskus ruotsalaisten rakentama ja ruotsalaisuus kyllä näkyi vielä, kirjahyllyssä ruosinkielisiä kirjoja, Ruotsin lippu hyllyn päällä. Ja yhtä vaatimaton kuin edellinen paikka.
Burundissa kello on tunnin vähemmän kuin Tansaniassa joten illalla väsymys alkoi painaa ja piti lähteä nukkumaan.
Aamulla oli yllätys herätä 4.30 paikallista aikaa, kun joku hakkasi halkoja ikkunamme takana. Pitihän saada lämmintä vettä aamupesuja varten. Sitten ikkunan takaa alkoi kuulua puhetta tai ennemminkin kuulosti siltä, että joku luki äänen. Pari naista siinä istui lukemassa ilmeisesti Raamattua. Emme tietenkään ymmärtäneet paikallista kieltä.
Aamuplan jälkeen jatkoimme matkaa seuraavaa etappia, pääkaupunki Bujunburaa kohti. Alkumatka oli yhtä haastava kuin edellisenä päivänä, mutta ei onneksi ollut niin pitkä. Pistäydyimme myös katsastamassa paikan, josta Niili saa alkunsa Burundissa. Niilillä on toki useita alkulähteitä useissa maissa. Saavuimme kaupunkiin ja kirkon toimintakeskukseen klo 11.30 ja siellä pidettiin muutaman tunnin suunnittelupalaveri.
Hauska yllätys oli, että siellä oli myös Silja Ruandasta. Hän piti jotain koulutusta useista Afrikan maista tulleille ihmisille. Päätimme tavata illallisella hotellissa, jossa Silja oli majoittuneena.
Iltapäivällä palaverin jälkeen Fredrik näytti meille kaupunkia. Ajoimme ensin keskustaan, kun piti vaihtaa rahaa, koska tarvitsimme dollareita yöpymisten maksamiseen. Oli vaan kummallista, ettei dollarita tahtunut löytyä rahanvaihtopaikoista. Piti siis mennä pankkiin. Ja siellä Eskoa juoksutettiin luukulta toiselle, mutta saatinhan ne rahat lopulta vaihdettua. Sen jälkeen ajoimme kaupungin korkeimmalle paikalle ja olihan huikean hienot maisemat, Tanganyiga järvi ja kaupunki kaukana alapuolella ja kauniit vuoret ympärillä.
Hotellissamme oli pieni uima-allas, jossa ehdimme pulahtaa virkistäytymässä ennen illallista.
Hotelli, jossa Silja oli, sijaitsi ihan järven rannalla ja oli paljon suurempi kuin se, jossa itse olimme. Ruoka oli hyvää ja meillä oli hauska ilta yhdessä.

Torstai aamuna saimme huippuhyvän ranskalaistyylisen aamiaisen, croissantteja, patonkia, kahvia.
Ja sitten taas kiireellä tien päälle kohti rajaa. Viisumimme oli voimassa vain 72 tuntia ja rajalla piti olla ennen puoltapäivää. Ehdimme hyvin, vaikka matkalla piti vielä käydä yhden kirkon pastoria tervehtimässä. Samson tuntee ko pastorin hyvin, koska he opiskelevat yhtaikaa LEMATIssa ( Fidan johtajuuskoulutus ).
Yöksi ajoimme taas Kahamaan samaan hotelliin.

Perjantaina matka jatkui Mwanzaan. Siellä majoituimme kirkon kompaundilla olevaan vierastaloon. Paikka on suomalaisten rakentama. Talossa oli saunakin ja Esko otti kunnon löylyt Samsonin kanssa.
Oli ihan suomalaisen näköinen paikka vanhoja huonekaluja myöten. Siellä oli ihan samanlainen kukkapöytäkin, jollainen meillä itsellämme oli 80-luvulla.

Lauantaina tapasimme vihdoinkin helluntaikirkon johtavan piispan. Reilu vuosi ollaan oltu Tansaniassa ja aina on ajoitukset mennyt sen verran ristiin, ettei olla tavattu aiemmin.
Kävimme myös Mwanzan kummihankkeen toimistolla keskustelemassa ruokaturva-asioista.
Iltapäivällä luonaan jälkeen ajoimme Shinyangaan. Taas hotelli oli uudehko, mutta suunnittelu oli kyllä ihan afrikkalaista. WC:n ovi ei auennut kunnolla, kun pytty tuli vastaan ja pyttykin oli niin matala, että hyvä kun siitä ylös pääsi näin vanhoilla nivelillä. Mutta pääasia eli nukkuminen onnistui hyvin, sänky oli hyvä.

Sunnuntaina menimme Mhunzen kirkkoon. Kun tulimme autosta ulos, meinasi korvat särkyä. Kovaääniset olivat täysillä ja musiikki kaikui varmasti koko kylään. En pystynyt olemaan sisällä ollenkaan, sydänkin rupesi pomppimaan ihan kummallisella rytmillä. Onneksi Samson kävi sanomassa äänentoistosta vastaavalle miehelle, että voisi laittaa äänen hieman pienemälle. Lopputilaisuus menikin sitten ihan hyvin. Kirkkoväki ole innoissaan meistä ja olivat odottaneet kovasti vierailuamme. Sain heiltä lahjaksi hienon kitengen ( kankaan ). Tilaisuuden jälkeen vierailimme pastorin kotona ja keskustelimme erään opettajan kanssa ruokaturvaan liittyvistä asioista.
Sieltä ajoimme Tazengwaan ja vierailimme collegessa, jossa on asunut joitain suomalaisia lähettejä.
Uima-allasta ympäröivä aitakin oli maalattu sini-valkoiseksi. Samson on opettanut siellä englantia. Yöpaikaksi Samsonin ystävä oli löytänyt meille ihan uuden hotellin. Viehättävä paikka ja edullinen, 20 € huone.
Aamulla lähdimme vihdoin kohti kotia, tai oikeastaan koko ajan olimme tulleet lähemmäksi Arushaa, joten ajomatka ei ollut enää niin pitkä, vain 10 tuntia.

Mennyt viikko onkin ollut työntäyteinen eikä matkan jälkeen olla ehditty huilata.

Ensi viikolla lennämme tiistaina Dar es Salaamiin pariksi päiväksi tiukoissa työasioissa.
Seuraavan viikon olemme kotona ja vielä ennen Suomeen tuloa menemme Tangaan tärkeään kokoukseen.

Mukavaa ja aurinkoista kesän alkua!

Burundissa pellon reunalla.

Hauskannäköisiä kallioita Shinyangassa
 

Maissipellolla Burundissa

16.4 -11.5

Kylläpä on vaikea keksiä miten aloittaisi kirjoittamisen. Ehkäpä taas samalla tavalla kuin usein ennenkin, että onpa aikaa vierähtänyt.

Kaksi päivää sitten veimme Pian perheen Kilimanjaron lentokentälle, josta heidän kotimatkansa alkoi. Hieman haikein mielin palasimme itse kotiin, mutta pianhan me olemme Suomessa ja sitten taas nähdään.

Meillä oli todella mukavat pari viikkoa Pian perheen kanssa, vaikkakin aika lensi kuin siivillä, niin paljon oli menoa ja touhua.
Sunnuntai-iltana olimme  erään Miriamin valmistujaisjuhlassa ja Pian perhe sai heti kättelyssä tutustua afrikkalaiseen kulttuuriin ja ruokaan. Istuimme pihalla syömässä ja oli melko viileää. Juhliin oli kutsutta kaikki kompaundin ruotsalaiset ja me suomalaiset sekä muutama paikallinen ystävä.

Maanantain ja tiistain olimme safarilla Ngorongorossa ja Tarangiressä. Näimme tietenkin paljon eläimiä ja luonto oli kauniin vehreää näin sadekauden lopulla. Sateen jäljiltä Tarangiren tiet olivat hieman huonossa kunnossa paikoin ja kerran juutuimme mutaan toden teolla ja hetken mietimme, että tähänkö nyt jäätiin kun renkaat pyörivät aivan tyhjää. Kuskimme oli kuitenkin kokenut ja sai auton irti nelivedolla edestakaisin sompaamalla. Siis meillekin Eskon kanssa jotain uutta koettavaa.

Vappupäivänä kävimme lounaalla Coffee Lodgessa, joka Arushan hienoin Hotelli, tai ainakin kallein, mutta ruoka ei ole kovin kallista ja se on todella hyvää. Kotona söimme sitten vastapaistettuja munkkeja siman kanssa.

Torstaina lensimme Zanzibarille. Lentolippujen kanssa oli melko hässäkkä. Olimme ostaneet halvat lennot koko porukalle ja lennon piti lähteä Kilimanjaron kentältä, mutta sunnuntaina kuulimme naapurin Matsilta, että ko lentoyhtiö onkin perunut kaikki Zanzibarin lennot, koska on ns. low season eikä asiakkaita ole tarpeeksi. Meille ei ollut tullut mitään ilmoitusta peruutuksesta. No, laitoimme sitten Samsonin asialle vaihtamaan meidän lennot toiseen yhtiöön, joka lentää pienkoneilla Arushan kentältä. Ja lopulta monen mutkan kautta saimme lentoliput, jotka tosin olivat lähes kuusi kertaa kalliimmat alennuksen jälkeenkin kuin alkuperäiset.
Olihan se paljon jännittävämpää lentää 13 paikkaisella pienkoneella. Menomatkalla Vesa sai istua lentäjän vieressä.
Ilari oli meitä vastassa Zanzilla ja vierailimme heillä ensin ja sitten Ilari vei meidät hotellille.
Itse asiassa pari päivää matkasta oli meille Eskon kanssa työmatkaa, sillä keskustelimme projekti asioista Ilarin kanssa sekä kävimme katsomassa mitä maanviljelys palstoille kuuluu.

Perjantaina Pian perhe sai nauttia auringosta ja lämmöstä aamupäivän sateen jälkeen. Ihokin sai väriä, jopa liikaakin malarian estolääkkeen takia.
Illallista kävimme syömässä Ilarin perheen kanssa La Taverna nimisessä italialaisessa ravintolassa Stone Townissa.
Lauantai valkeni sitten ihan sateisena. Aamupalan jälkeen lähdimme toiveikkaina altaalle, mutta taivaalta tuli vettä välillä kuin saavista kaatamalla. Istuimme neljä tuntia odottamassa sateen loppumista. Joku oli katsonut sääennusteesta, että sade loppuu klo 14. Silloin suuntasimme altaalle ja kas kummaa, sade todellakin loppui. Sää jatkui pilvisenä, mutta kun lämpötila on n. 28 astetta, ei pilvet paljoa haittaa. Loppupäivän vietimme altaalla kunnes tuli aika lähteä valmistautumaan illalliselle, jonka söimme hotellin Sport Barissa, koska Low seasonin vuoksi parempi ravintola oli kiinni.

Sunnuntaina olikin jo aika palata Arushaan.
Leonard oli kutsunut meidät kylään tai oikeastaan Esko kutsui meidät heille sanomalla, että olisi mukava tavata heitä. Olihan meidän Pasi, Sanna ja Tomikin vierailleet Leonardin ja Fortunatan luona. Vastaanotto oli sydämellinen ja meillä oli oikein mukava ilta. Ja ruokakin oli maistuvaa, chapatia, makeaa perunaa, banaania, limua. Etukäteen hieman jännitti, että saadaan paikallista ugalia yms.
Maanantaina käytiin kaupungissa kaupassa ja muuten oltiin kotosalla, koska oli melko sateinen päivä.
Tiistaina olimme kaupungilla katselemassa "nähtävyyksiä" kuten Masai Marketia, jossa myydään kaikenlaista turisteille tarkoitettua tavaraa. Ja illalla olimme uudestaan Coffee Lodgessa illallisella.
Keskiviikkona olimme kuntosalilla ja uimassa. Sen verran aurinkokin näyttäytyi, että saatiin lisää väriä itsemme koko porukka.
Torstaina oli järjestetty Habari Maalumin johtajan DD:n eläkeelle jäämisen kunniaksi juhlat.
Olimme siellä Eskon kanssa, mutta Pian perhe meni taas kuntosalille.
Eskokin kävi siellä iltapäivällä, mutta minä jäin kotiin tekemään ruokaa, leivitetyjä tilapia(kala)fileitä ja lohkoperunoita ja jlkiruuaksi sitruunakiisseliä. Sitruunat sain Zanzibarilta suoraan puusta. Lilian oli leiponut antamillani ohjeilla sokerikakun, joka oli onnistunut hienosti. Tein siitä meille yhteisen synttäri- ja äitienpäiväkakun.
Iltapäivä ja ilta sitten kuluikin pakkaamisessa ja lentokentälle lähdettiin n. klo 23.
Siinä siis oli Pian perheen vierailu.

Nyt on lauantai-ilta ja kello 23.20, kun valmistaudumme työmatkalle Burundiin. Oikeastaan pitäisi olla jo nukkumassa. Aamulla on aikainen lähtö ja matkaa edessä n. 600 km ensin Kahamaan, jossa yövymme ja jatkamme maanantaina Burundiin. Vielä emme tiedä tarkalleen, kuinka monta päivää olemme reissussa. Käymme myös täällä Tansanian puolella muutamassa paikassa.


Kuvien lataaminen ei taaskaan onnistu heikon nettiyhteyden takia, harmi.

Toivotamme kaikille Hyvää Äitinpäivää!

Zanzibarilla kookospalmun alla

28.3 - 15.4

Pääsiäisen vietimme tosiaan kotona.
Esko saarnasi Pitkäperjantaina klo 7.30 alkaneessa Jumalanpalveluksessa ja olimme kirkossa myös samaan aikaan sunnuntaina. Minä lauloin kumpanakin aamuna ylistysryhmässä. Ryhmän vetäjä oli luvannut, etä lauletaan tuttuja lauluja, ettei tarvitse harjoitella. Toisin kuitenkin kävi perjantai-aamuna, kuudesta laulusta osasin vain kolme, mutta mukana oli pysyttävä, kun muita laulajia ei ollut. Ester tuli myöhässä kirkkoon ja onneksi hän tuli mukaan laulamaan.

Sunnuntai-iltana olimme kylässä Lasaruksen ja Lilianin kotona. Söimme melko myöhään, kun isäntäväellä oli kirkkoreissu hieman venähtänyt. Illallinen oli n. klo 21. Katselimme siinä yhdessä TV:stä paikallisia uutisia. Darissa oli romahtanut rakenteilla oleva kerrostalo. Uutisissa haastateltiin maa- ja rakennusasioista vastaavaa ministeriä, joka sattuu olemaan Lasaruksen veli. Heti uutisten jälkeen ministeri soitti veljelleen ja kun hän kuuli, että olemme siellä kylässä, hän halusi jutella Eskon kanssa. Ihan mielenkiintoinen ilta meillä siis oli.

Maanantaina sitten lähdimme reissuun määränpäänä ensin Tanga ja sitten Mombasa.
Matka sujui hyvin, pari lyhyttä pysähdystä huoltoasemalla. Eväitä syötiin vauhdissa, kuten yleensä.
Useimmiten matkan varrella olevat poliisit pysäyttävät jossain vaiheessa, mutta nyt vältyttiin siltäkin.

Tangassa majoituimme Mkonge Hotelliin, kuten aina ennenkin, mutta tällä kertaa halusimme huoneen ensimmäisetä kerroksesta. Muuten kiva huone, mutta se oli täynnä hyttysiä. Pyysimme siis myrkytyksen ja lähdimme syömään. Ystävämme Ruut ja Jouko sekä heidän tyttärensä Petra olivat myös saapuneet Darista. Olimme sopineet, että matkustamme yhdessä Mombasaan presidentin vaalien aiheuttamien mahdollisten levottomuuksien varalta. Aamulla joukkoomme liittyi vielä kolmas suomalaisperhe. He ovat tulleet tänne Tansaniaan Kanadasta.
Tiistaina siis ajoimme letkassa Kenian rajalle, jossa muodollisuudet kestivät tällä kertaa yllättävän kauan. Poliisikin halusi tarkistaa kaikki matkatavarat. Pääsimme kuitenkin hyvissä ajoin Mombasaan Diani Beachille Baobab Hotelliin.

Seminaaripäivät alkoivat illalla klo 17. Oli hienoa nähdä jo tutuksi tulleita ihmisiä eri puolilta Itä-Afrikkaa, Keniasta, Ugandasta, Ruandasta, Etiopiasta, Tansaniasta.

Päivät olivat todella hyvät ja saimme taas lisäpotkua töihin. Luentoja pitivät useat eri henkilöt ns. omasta porukasta ja Fidasta ( Suomesta ) oli päiville tullut Rauno Mikkonen. Rentoutumistakaan ei unohdettu. Kävimme myös veneretkellä merellä jonkin matkan päässä olevalla riutalla. Siellä uimme tai oikeastaan yritimme vain seisoskella vellovassa ristiaallokossa. Se oli kivaa.

Lauantaina aamulla lähdimme takaisin Tangaan. Osa porukasta jäi vielä viettämään vapaapäiviä hotelliin. Meillä oli kuitenkin jo klo 14 sovittu komitean kokous, joten matkaan oli lähdettävä.
Ehdimme hyvin ajoissa Tangaan ja söimme lounasta ennen kokouksen alkua.
Kokoukset täällä ovat pitkiä, kuten olen joskus aiemminkin kirjoittanut. Olimme toimistolla klo 21 asti. Kesken kokouksen Esko sai viestin Joukolta, että olivat jumissa jossain sillan luona matkalla Dariin. Kaksi rekkaa oli törmännyt ja tie oli ihan tukossa. Kiertoteitä täällä ei pahemmin ole joten Ruut ja Jouko päättivät kääntyä takaisin ja tulla Tangaan yöksi. Heille tuli suunnilleen 6 tuntia ylimääräistä ajoaikaa, huhuh.

Sunnuntaina Eskolla olikin saarnavuoro pienessä kirkossa, jossa olimme kerran aiemminkin.
Minä en pystynyt lähtemään, kun olin saanut ns. turistiripulin vaivoikseni.
Tein sitten töitä sen aikaa, kun Esko oli kirkossa.
Iltapäivällä rentouduimme uima-altaalla lukien uusia kirjoja, jotka Rauno oli tuonut Suomesta.

Maanantaina aamulla menimme toimistolle muutamaksi tunniksi ja lounasta söimme hotellilla.
Iltapäivällä oli tiedossa toinen kokous. Ja arvata saattaa, että edessä oli pitkä ilta, kyllä vain taas meni yhdeksään. Sähkötkin menivät ja tuli todella pimeätä, onneksi juuri, kun olimme jo lopettamassa.

Tiistaina pääsimme kotimatkalle. Ja jälleen matka sujui hienosti, kaksi pysähdystä, jne. Tällä kertaa poliisit pysäyttivät kerran ja halusivat tarkistaa, että kaikki vaadittavat tarrat ovat ikkunassa.

Arushaan tullessamme huomasimme, että taivaalla oli poikkeuksellisen tummia pilviä, lähes mustia,
näyttivät olevan lähella Habri Maalumia. Lähestyessämme kotia toivoimme, että ehdimme ennen sadetta kotiin, ettei tarvitsisi kastua, kun puramme tavaroita autosta. Ja toive toteutui, sade alkoi juuri kun ajoimme pihaan ja vain muutama pisara ehti pudota niskaamme. Muutaman minuutin päästä alkoi kuuluu kumeaa jylinää ja silloin tiesimme, että taas kompaundilla oleva pieni joki-uoma on pullollaan vettä. Kohina paheni ja sateesta huolimatta päätimme lähteä katsomaan tilannetta. Ja se oli aika katastrofaalinen. Vettä oli valtavat määrät ja sitä ryöppysi sillan yli hurjalla vauhdilla.
Tulva peitti alleen laajan alueen ja puita kaatuili vesimassojen voimasta. Tulvan aiheutti hurjat sateet n. 10 kilometrin päässä täältä. Kaikki se vesi kertyi yhdeksi virraksi, joka sitten tuli tänne meidän kompaundillemme. Myös Nairobiin johtava iso tie oli poikki, koska vesimassat vyöryivät sen yli pelloille. Autot eivät päässeet ko kohdan ohi vaan kertyivät pitkiksi jonoiksi kumpaankin suuntaan.
Tuhot olivat mittavat ei pelkästään Habari Maalumissa vaan pitkin tietä virrannut vesi aiheutti paljon vahinkoa muuallakin. Silta, joka on täällä kompaundilla, tuhoutui ajokelvottomaksi. Onneksi meillä on täällä toinenkin reitti, jota kautta pääsemme kotiin. Mutta tie, joka tulee tuolta ylhäältä, on myös vaurioitunut pahoin. Vesi oli uurtanut syviä rotkoja siihen eikä sitä enää oikeastaan voi tieksi sanoa tuolta alapäästä. Pelkkä mutapeltohan se on. Ei sinne ole henkilöautolla mitään asiaa.
Esko on sen verran rohkea kuski, että uskaltaa kuitenkin maastoautolla ajaa siitä.

Täällä pidettiin hätäkokous, jossa päätettiin, mitä tehdään ja kuka tekee mitäkin.
Sillan korjaukseen kuluu valtavasti rahaa ( jota ei ole ) ja aikaakin varmaan 3-6 kuukautta.

Sateet ovat jatkuneet, onhan sadekausi. Onneksi vettä ei enää tule sisälle, saivat siis silloin aiemmin katon korjattua.

Töiden merkeissä jatketaan tämä ja ensi viikko ja sitten Pian perhe tulee meille.
Ihanaa saada Suomi-vieraita, tai eihän oman tyttären perhe vieras ole.

Aurinkoista kevään jatkoa.
Pian pääskyset lähtevät täältä kohti Pohjolaa.



Laskuvesi Diani Beachillä Mombasassa

Laskussa oleva tulva, vesimassojen alla pitäisi olla tie.

4 - 27.3

Onpa jotenkin hurjaa, miten nopeasti aika rientää. Taas on ehtinyt kulua yli kolme viikko viimeisestä kirjoituksesta, vaikka kuinka olen päättänyt kirjoittaa useammin. Esko on sentään laittanut kuvia Picasaan pari kertaa.

Työmatka Tangaan ja Dariin sujui tavanomaisesti. Matkalla on taas useita tietyöosuuksia, joten jouduimme ajamaan pölyisellä kiertotiellä. Välillä pölyä oli niin paljon, ettei yhtään nähnyt eteensä ja piti lähes pysähtyä.

Tangassa viivyimme vain pari päivää ja ne kuluivat palavereissa istuessa.

Dariin menimme keskiviikkona 6.3 ja siellä piti tavata komponetti 1 koordinaattori. Olimme sopineet tapaamisen torstaiksi Onnelaan, jossa olimme majoittuneina. Lucas tulikin n. klo 14 aikaan ja Esko meni häntä tapaaman Onni-baariin ja minun piti mennä perässä. Kiiruhtaessani ulos korkeilla koroillani, en huomannut matalaa askelmaa ja tietenkin astuin suoraan sen päälle ja voitte arvata miten siinä kävi. Nilkka meni ihan nurin ja lähellä olleet suomalaistytötkin sanoivat kuulleensa sen rusahduksen, joka nilkasta lähti. Onneksi Onnelassa sattui majailemaan myös eräs suomalainen lääkäri ja hän tutki nilkan heti ja kehoitti menemään sairaalaan kuvattavaksi, sen verran oli nilkka arka. Lähdimme siis lähellä sijaitsevaan sairaalaan, joka oli todella hyvätasoinen ja palvelukin erinomaista. Nilkka tuli kuvattua eikä onneksi ollut murtunut, mutta lääkäri kielsi kävelyn kolmeksi päiväksi ja antoi tukisiteen ja kipulääkityksen ja käski pitää kylmää useaan otteeseen päivässä. Eli siis tavanomaiset hoidot ko vammaan.
Perjantaina siis olin koko päivän sängyssä jalka kohotettuna ja Lucaskin tuli uudestaan tapaamaan Eskoa ja he saivat käytyä työasiat läpi.

Lauantaina ajoimme taas koko päivän takaisin kotiin Arushaan.

Tänne palattuamme onkin ollut töiden  suhteen rauhallisempaa, koska Esko sai määräaikaan 10.3 mennessä tehtyä ensi vuoden projektien ns. konseptit eli ehdotukset hankesuunnitelmista.
 
Tuntuu suorastaan oudolta, kun ollaan oltu näin kauan aloillamme eikä ole tarvinnut lähteä mihinkään. Ai niin, olimme kylläkin yhden yön 15 -16.3 Arushan Moivaru Lodgessa ruotsinkielisten lähettien päivillä. Kyllä se taas oli raskasta yrittää ymmärtää sitä ruotsalaisten ruotsia. Suomalaisten ruotsi on niin erilaista. Muuten oli kyllä ihan mukavaa.
Maanantaina 18.3 minulla olikin sitten mahatauti, joka alkoi jo yöllä. Kuulimme sitten tiistaina, että useampi siellä Moivarussa olleista oli sairastunut samaan tautiin. Ehkäpä siis jostain ruuasta?

Joka viikkoinen torstain rukousilta oli viime viikolla meillä. Porukkaa ilmestyi paikalle 20 ja taas meidän pieni olohuoneemme oli tupaten täynnä. Tarjoilut saivat valtavat kehut, olin laittanut ruisleipiä kylmäsavulohitäytteellä. Kalan olimme tuonneet Suomesta. Lisäksi olin leiponut omena-mangopiirakan.

Esko on käynyt kuntosalilla muutaman kerran, mutta minun nilkkani ei vielä kestä pitempää kävelyä. Kävin kyllä kerran kokeilemassa untia ja se ei tuntunut pahalta.

Meillä on ollut suuria ongelmia nettiyhteyksien kanssa. Kuulimme, että ongelma on jossain kaapelissa Egyptissä ja vaikuttaa koko Afrikan alueella. IT henkilö täällä Habari Maalumissa on saanut jotenkin backupia Keniasta. Nytkin tätä kirjoittaessan netti tulee ja menee, joten toivon saavani tämän kuitenkin julkaistua.

Ensi maanantaina lähdemme taas tien päälle kohti Mombasaa, jossa on lähettipäivät.
On tässä sentään vielä Pääsiäinen, jonka vietämme rauhallisesti täällä kotona.

Toivotamme teille kaikille Siunattua Pääsiäistä!

Tangassa oleva vammaiskeskus

Pääsiäiskukkia takapihaltamme

3.2 -3.3

Takaisin Suomesta Tansaniaan.

Suomessa vietetty aika kului lapsia ja lastenlapsia tavatessa sekä
tietenkin molempien äitejä tapasimme useamman kerran.
Vierailimme myös molempien sisaruksien luona sekä ehdimme tavata myös
muutamia ystäviämme. Esko kyllä teki töitäkin.
Näin jälkeen päin ajatellen ehkä olimme liiankin paljon liikkeellä eikä ollut
aikaa tarpeeksi surulle, jota olisi ollut tärkeä käydä yhdessä läpi lähiperheen kanssa.
Jälkiviisaus ei kuitenkaan auta.

Isän hautajaiset ja muistotilaisuus olivat hienot.
Äiti jaksoi olla mukana, kun sai olla omassa sängyssään. Muistotilaisuus pidettiin
Johannisbergin vanhainkodissa, jossa äiti on ollut useamman vuoden aivoinfarktin
aiheuttaman halvauksen vuoksi.

Nyt siis olemme takaisin täällä lämpimässä Afrikassa.
Tulimme sunnuntaina 24.2 klo 3.20 aamuyöllä. Meitä vastassa olivat
Samson ja Ihano, meidän ihanat ystävämme.

Työntäyteisen maanantain jälkeen lähdimme safarille Serengetiin.
Olimme varanneet matkan 35-vuotis hääpäivämme ( 11.2 ) kunniaksi, mutta jouduimme
siirtämään sen Suomi-matkan vuoksi.

Heti kun olimme päässeet Ngorongoron luonnonpuistoon ( ei alas graateriin ), näimme ison,
lähes leijonan  kokoisen leopardin juoksevan tien yli. Se on kuulemma hyvin harvinainen
ja meillä kävi siis hyvä tuuri, että näimme sen. Jopa oppaamme oli innoissaan.
Matkalla näimme myös ison lauman kirahveja. Niitä oli selvästi eri ikäisiä,
ehkä se oli emo ja poikaset.
Matka jatkui Serengetiin, joka on valtavan kokoinen savanni, jonne eläimet hyvin levittäytyvät.
Siellä oli todella paljon eläimiä, tuhansia gnuita ja seeproja, monenlaisia antilooppeja,
norsuja, puhveleita.
Illansuussa majoituimme Seronera Lodgeen, joka on rakennettu hienojen kallioden väliin,
villin luonnon keskelle.
Mennessämme syömään illallista näimme kallioiden väliin lönköttelevän hyeenan,
siis ihan siinä muutaman metrin päässä.
Myöhemmin illalla kuulimme jotain outoa ääntä ikkunan takaa.
Avasimme verhot ja kas kummaa, virtahepohan se siinä rouskutteli ruohoa
n. 10 metrin päässä. Pian se kuitenkin hävisi pimeään, mutta palasi taas jonkin ajan päästä.
Sitten keskellä yötä n. klo 3 aikaan se jälleen oli ikkunan takana,
tällä kertaa parin kolmen metrin päässä.
Nousimme ylös sängystä ja menimme ihan ikkunan eteen, jolloin virtahepo käänsi päätään
ja katsoi suoraan meitä kohti. Oli kyllä aika huikea tilanne. Emme ihan viitsineet avata ikkunaa ottaaksemme kuvia. Salamavalokin olisi saattanut ärsyttää hippoa.
Loppu yö oli rauhallisempi, jos ei ota lukuun jatkuvaa hyeenan haukahtelua
( vaikeasti kuvailtava ääntely ).

Keskiviikkona aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan pitkin savannia risteileviä teitä.
Oppaamme oli tietenkin jatkuvasti yhteydessä muihin oppaisiin, joten pian saimmekin
näköpiiriin n. 10 safariauton letkan, joka oli parkkeerannut tien sivuun.
Siellä siis oli jotain mielenkiintoista.
Saavuttuamme paikalla, saimme kuulla, että siellä on leijonia. Ensin näimme yhden emon
ja pari nuorta yksilöä ja olimme tietenkin innoissamme. Mutta kun pari autoa hieman siirtyi,
näimme lisää leijonia. Toinen emo poikasineen makasi siinä tien vieressä ruohikkoisella penkalla.   
Yritimme laskea niitä ja saimmekin tulokseksi 8. Mutta kun tarkastelimme ruohikkoa tarkemmin,
löytyikin sieltä lisää nuoria jellonia. Kaiken kaikkiaan näimme niitä 12.
Kuulimme kyllä jonkun sanovan, että niitä olisi ollut 14.
Emme ole vielä koskaan nähneet niin montaa leijonaa yhtäaikaa.
Mutta silti jotain jäi puuttumaan, eli se komea, mustaharjainen uros.
Joka tapauksessa olimme tyytyväisiä siihen asti näkemäämme.
Samana päivänä näimme vielä puun oksalla makaavan leopardin sekä ruohikossa,
jonkin matkan päässä oleilevan gepardin.
Olimme jo matkalla poispäin, kun yhtäkkiä näimme edessämme pysäköidyn auton.
Tottakai mekin pysähdyimme ja siinä ihan tien vieressä oli yksinäinen, matalahko puu,
jonka alla makasi toinen gepardi. Wau!

Toisen yön olimme Rhino Lodgessa, joka on melko lähellä Ngorongoron graateria.
Sinne saapuessamme, oli portin ulkopuolella valtavan kokoinen norsu eikä matkaa hotellin rakennuksiin ollut kuin n. 20 metriä!
Paikka oli melko viileä, koska se sijaitsee n. 2200 m korkeudessa.

Torstai aamuna menimme sitten alas graateriin, jossa olemme olleet jo kolme kertaa aiemmin.
Oli vähän sellainen fiilis, että mitä uutta siellä nyt voisi olla, samat eläimet, kuin aeimminkin.
Toki kaikki villit eläimet ovat hienoja ja jotkin antiloopit todella kauniita.
Ei siis mitään valittamista.
Tulimme taas kerran paikalle, johpon oli pysähtynyt lukuisa määrä muitakin autoja.
Oppaamme sanoi, että siellä ruohikon reunassa makaa urosleijona. Tähystelimme hänen näyttämäänsä suuntaan, ja siellä se oli. Siis se mustaharjainen komea urosleijona!!!! 
Nyt voimme sanoa, että matka oli täysin onnistunut. Olimme nähneet kaiken!
Mutta ei siinä kuitenkaan vielä kaikki.
Näimme vielä toisen lähes samanlaisen uroksen kahden naaran kanssa.
Myöhemmin osuimme paikalle ( jälleen monen muun auton kanssa ), kun meitä kohti tuli
8 nuorta leijonaa, täysikasvuisia, mutta selvästi vielä nuoria yksilöitä.
Niistä neljä asettui makaamaan ihan automme taakse. Yrittivät kaikki etsiä vähäistäkin varjoa. Saimme otettua paljon kuvia ja videota.
Eikä siinäkään vielä kaikki, näimme 3 sarvikuonoa, kaksi melko kaukaa, mutta yhden sen verran lähellä, että saimme siitä hyvä kuvan.
Siis olimme onnistuneet bongaamaan kaikki "Big five" eläimet:
norsu, sarvikuono, leijona, puhveli ja leopardi.
Hieno juttu ja hieno safari!

Huomenna lähdemme taas tien päälle, ensin Tangaan ja sieltä Dariin.
Edessä paljon autossa istumista.Takaisin tulemme lauantaina 9.3.

Mukavaa maaliskuun jatkoa, aurinkoisia päiviä, jotta lumet sulaisivat!



Tässä se upea, mustaharjainen urosleijona!

Tässä taitaa olla edessä kaksi naarasta ja takana urokset.

 

 

Surullisia uutisia

Tällä kertaa ei mielessä ole paljoa muuta kerrottavaa, kuin
todella surullinen uutinen, jonka saimme tiistaina 29.1.
Marjon isä menehtyi sydänleikkaukseen Meilahden sairaalassa.

Onneksi Marjo sai soitettua isälle maanantai-iltana sairaalaan ja
kuulla vielä hänen äänensä ja vakuuttelunsa, että kaikki on hyvin.

Mutta kyllä on vaikea olla täällä näin kaukana läheisistä tällaisella hetkellä!

Meillä on käynyt paikallisia ystäviämme lohduttamassa ja tukemassa.
Myös Suomesta saadut viestit ovat olleet todella lohduttavia.

Ensi tiistaina lennämme Suomeen.

Viimeinen iloinen hetki yhdessä isän ja äidin kanssa lokakuussa 2012