Viikko alkoi Marjon osalta lepäillessä rankan viikonloppureissun jäljiltä.
Unta riitti aamu- ja iltapäivällä yht. 3 tuntia ja illallakin uni tuli silmään jo klo 21.00. Esko sen sijaan meni aamulla reippaasti toimistolle töihin palaveeraamaan Lasaruksen kanssa.
Tiistaina Esko puhui aamuhartaudessa Room. 12:1-8. Jatkoa pyydettiin seuraavalle viikolle. Marjolla oli palaveri Hanna Nymanin ja johtajien kanssa aiheena töiden sunnittelu ja taloushallinnon tehtävien hoitaminen (ovat hieman "retuperällä"). Kokous oli hyvähenkinen ja asioiden hoitamiseen saatiin uutta puhtia. Eskon päivä kului toimistolla opetussuunnitelmiin perehtyessä. Illalla Marjolla oli taas lauluryhmän harkat.
Keskiviikkona Eskolla alkoi workshop koskien opiskelijoiden arviointia ja valmistumiseen liittyviä asioita sekä ensi vuoden opetussuunnitelman päivitystä.
Marjolla oli vapaapäivä. Ilma oli vähemmän kaunis, koko päivän satoi, välillä kuin saavista kaatamalla. Illlansuussa sentään pääsimme pienelle kävelylenkille.
Eskon workshop jatkui torstaina HM College ruokalatyömaan vieressä (kuva) ja Marjolle tuli ylllätyksenä lähtö kaupunkiin palaveriin yritykseen, joka toimii Arushassa Hansa Worldin edustajana. Sieltä tulikin apua kirjanpito-ohjeman suhteen ja toivoa on jatkossa saada ohjeita, joiden avulla pääsemme kirjanpidon kanssa eteenpäin. Illalla olimme ruotsalaisten ystäviemme luona rukousillassa. Vietimme iltaa Elenan 3-vuotissynttärien ja Sjöbergien läksiäisten merkeissä. Haikeutta oli havaittavissa ilmassa runsaasti. 3 kk jakso oli ohi ja kotiinlähtö seuraavana päivänä.
Perjantaina Esko lähti kaupunkiin Samsonin ja Lasaruksen kanssa hankkimaan roadlicense-tarran. Ilman sitä täällä ei voi ajaa tai tulee sakot. Precision toimistolla käynti ei tuottanut tulosta tälläkään kertaa, mutta sai Esko sentään puhelinnumeron henkilölle, joka asiaa hoitaa. Esko päivitti koko iltapäivän Collegen opiskeluopasta ja Marjo oli toimistolla auttelemassa Leonardia laskujen kirjoittamisessa. Klo 5 aikaan Sjöbergit sitten lähtivät kotimatkalle. Kaikki toivottivat heidät tervetulleiksi takaisin ASAP. Illalla olimme skypessa työohjauksessa melkein pari tuntia.
Lauantaiaamu valkeni melko viileänä ja pilvisenä, mutta päätimme siitä huolimatta lähteä kuntoilemaan TGT-keskukseen. Aurinko paistoi vain välillä pilvien lomasta joten olimme hieman huolimattomia emmekä laittaneet aurinkovoidetta. Lopputulos oli aika punainen kummankin osalta. Kipulääkkeiden avulla nukkuminen kuitenkin onnistui.
Sunnuntaina menimme aamulla klo 7.20 kirkkoon englannin kieliseen jumalanpalvelukseen. Marjo lauloi ylistysryhmässä ja myös säesti yhden laulun. Ihon palamisesta johtuen emme uskaltaneet mennä ulos, kun auringon lämpö teki kipeää.
Illalla sitten kävimme kävelyllä läheisillä pelloilla. Ilma ja maisemat olivat hienot. Mukava päätös tälle viikolle.
3 kommenttia:
Kiitos taas uusista viesteistä ja kuvista! Kyllä täytyy sanoa, että tiettyä haikeutta on täällä päässä, kun ajattelee Habari Maalumia! Tansania on ja pysyy sydämessä ja ajatuksissa! T. Juha
Ymmärsinkö oikein miehen puheista, että saitte Suomi-vieraita?
Toivatko mämmiä tuliaisiksi?
Saatiin Suomi vieraita Tomi, Pasi ja Sanna ja oltiin jo safarillakin katsomassa leijonia, norsuja, kirhveja etc.
Lähetä kommentti