Perjantaina 27.4 oli Habari Maalum Collagella
valmistujaisjuhla, Graduation. Täällä Afrikassa osataan järjestää mahtavia
juhlia! Olimme kutsuvieraiden joukossa, koska Esko edusti FIDAa. Collagen
ruokala – ja keittiörakennus ovat juuri valmistuneet ja niiden avajaiset olivat
myös samana päivänä. Ensin siis marssimme torvien soidessa ruokalarakennuksen
luo ja oven edessä olevan nauhan sai leikata poikki apulaispiispa Marandu.
Sitten kaikki menimme sisään tutustumaan tiloihin. Keittiössä on todella hienot
ja modernit laitteet. Ja sitten taas marssimme torvien tahdissa ylös
Collagelle.
Kunniavieraan, kansanedustaja, apulaisministeri Laizerin
piti saapua paikalle klo 13, mutta… pitkän odottelun ja tanssi- ja
musiikkiesitysten uusintojen jälkeen hän saapui n. klo 15.30. Oli ollut
kriittinen kokous hallituksen asioissa. Virallisten puheiden jälkeen
opiskelijat lopulta saivat hattunsa ja diplominsa. Pitkän päivän päätteeksi
menimme kaikki syömään uuteen ruokalaan.
Sunnuntaina 29.4 ajoimme jälleen tuon pitkän matkan Tangaan.
Kun ajoimme lentokentän ohi, huomasimme, että tien kummallekin puolelle oli
laitettu Tansanian lippuja riviin. Marjo heitti arvauksen –Onkohan presidentti
kylässä? – Eihän meillä ollut sellaisesta mitään tietoa, mutta arvaus osui
harvinaisen oikeaan. Seuraavana päivänä, kun teimme töitä kotitoimistossa Karin
ja Mariannan kanssa, Kari yhtäkkiä ihmetteli, miten siihen aikaan kuului
lentokoneen ääni, joka kaiken lisäksi oli selvästi suihkukone. Reilun puolen
tunnin kuluttua alkoi kadulta kuulua kummaa ujellusta. Marianna sanoi heti,
että se on presidentin auto. Ja siinä me kaikki neljä sitten kurkittiin
ikkunasta, kun n. 20 auton saattue ajoi n. 10m päästä ohi. Tangan asunnon
lähellä on maaherran virkatalo, jonne presidentti seurueineen oli matkalla.
Sitä rumbaa sitten riittikin parin päivän ajan, kunnes kuulimme taas
suihkukoneen äänen ja tiesimme, että presidentti oli poistunut kaupungista.
Muuten viikko kului uuden opiskelussa aamusta iltaan. Siitä ei paljon puhuttavaa ole, kun pää on ihan pyörällä kaikesta tietomäärästä! Perjantaina kävimme YDCP toimistolla, jossa meidät esiteltiin koko henkilökunnalle. Varsinainen meidän tulo- ja Karin sekä Mariannan lähtöjuhla on myöhemmin.
Lauantaina 5.4 päätimme lähteä ulkoilemaan ja ajoimme Amanin
luonnonpuistoon, joka on n. 70 km päässä Tangasta. Se on vuoristossa oleva
sademetsäalue. Siellä on useampi patikointireitti ja tietenkin valitsimme
helpoimman ja lyhyimmän. Marianna oli mukanamme, mutta Kari jäi kotiin tekemään
rästissä olevia töitänsä. Sadekauden takia tie oli HIEMAN mutainen, joten oli
hyvä päätös olla menemättä pitemmälle puistoon. Yksi auto olikin juuttunut
mutaan vähän matkan päässä. Teimme n. tunnin kierroksen helppokulkuisessa
maastossa ja paikan opas kertoi meille kasveista ja paikan historiasta.
Palattuamme autolle söimme retkieväät paviaanien katsellessa vähän matkan
päässä, josko pääsisi osingolle. Esko kierteli vielä ulkona ja huomasi useamman
suomalaisen istuttaman puun, mm. erään Pekka Haaviston v. 1996 istuttama puu
oli jo n. 20-30 m korkea.
Maanantaina jatkui opiskelu ja perjantaina ajoimme taas
Arushaan. Jo alkumatkasta huomasimme, että auton ilmastointi ei oikein toiminut
kunnolla. Se ei tietenkään ole 30 asteen helteellä ihan mukavaa. Kun
lähestyimme Arushaa, Esko soitti Simon Severualla, joka on FIDAn työntekijä, ja
hän sanoi osaavansa tehdä asialle jotain. Tapasimme hänet kaupungissa ja
yhdessä menimme erään korjaajan luo, joka lupasi hoitaa auton kuntoon
seuraavana aamuna. Ja niinhän siinä kävikin, joten AC toimii taas.
Huomenna tiistaina 15.5 lähdemme aamulla kohti Nairobia,
Keniaan. Osallistumme siellä eräälle kurssille, joka liittyy Eskon rooliin
ruokaturvaneuvonantajana. Kurssi kestää keskiviikosta lauantaihin ja sen
jälkeen tulemme taas pariksi päiväksi Arushaan ja taas maanantaina 21.5 ajamme
Tangaan. Tämä alkaa jo tuntua jotenkin yksitoikkoiselta – ajamme Tangaan,
ajamme Arushaan, mutta yritetään kirjoittaa jotain siihen väliinkin.
Mukavaa kesän odotusta, meille on tulossa ”talvi”, vuoden
viilein aika.
Samson ja Marjo |
Vastavalmistuneet, opettajat ja kunniavieraat |
2 kommenttia:
Moikka,
kiva, kun kirjoitatte blogia. Täällä eräät lukevat sitä mielenkiinnolla. Ajakaahan varovasti sinne Tangaan huomenna...ja kohta syntymäpäiviään viettävälle Marjo-mummille halin täyteiset ONNITTELUT!
Moikka,
kiva, kun kirjoitatte blogia. Täällä eräät lukevat sitä mielenkiinnolla. Ajakaahan varovasti sinne Tangaan huomenna...ja kohta syntymäpäiviään viettävälle Marjo-mummille halin täyteiset ONNITTELUT!
Lähetä kommentti