keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

13.2 - 5.3

Meillä on taas ollut nettiongelmia.
Olisin viime viikolla kirjoittanut blogiin, mutta emme päässeet edes sinne sivulle.
Esko otti yhteyttä IT kaveriin, joka kertoi tehneensä muutoksia reitittimeen ( tai jotain, mitä en ymmärrä ). Oli siis laittanut jotain estoja, ettei päästäisi latailemaan esim. leffoja ja jostain syytä tämä myös plokkaa meidän bloginkin, kivaa!

IT kaveri kävi tekemässä jotain meidän koneillemme ja nyt päästään siis blogiin, mutta
vain langan kautta. Vieläkin meidän langattomassa reitittimessä on jotain vikaa.

Siis 13.2 menimme Nairobiin ja olimme ystäviemme luona illan ja lyhyen yön, ennenkuin lähdimme n. klo 02 lentokentälle hakemaan Suomi-vieraitamme. Iloisissa tunnelmissa tapasimme ja matka oli sujunut hyvin. Kentältä ajoimme sitten rajan yli Tansaniaan ja kohti meidän kotiamme Habari Maalumissa. Saavuimme perille n. klo 7.30. Kävimme tietenkin melko pian nukkumaan pariksi tunniksi, mikä oli meille kaikille tarpeen.

Perjantai päivä menikin sitten lähiympäristöön tutustuessa.

Lauantaina teimme oman safarin Arushan luonnonpuistoon. Arto on kovan luokan lintumies ja uusia lajeja löytyi yhtenään. Kyllä siinä Eskollekin taisi muutama uusi laji tulla päivän aikana.
Näimme toki muitakin eläimiä ja mielenkiitoinen kokemus oli, kun puistossa olevan museon lähellä ollut opas vei meidät metsään katsomaan queretsa-apinoita. Ne ovat tosi hienoja, mustavalkoisia ja pitkäkarvaisia. Emme tietenkään olisi yksin saaneet mennä metsään kävelemään, joten oli kiva kokemus tehdä jotain uutta.
Kotimatkalla menimme Bay Leaf ravintolaan syömään illallista.

Sunnuntaina kävimme tutustumassa Cultural Heritage taidenäyttelyyn sekä putiikkiin, joka on melko valtavan kokoinen ja täynnä afrikkalaisia tavaroita.
Me olemme Eskon kanssa siellä jo vakioasiakkaita ja ystävämme saivatkin hyvät alennukset, kun omistaja rouva näki meidät.

Maanantaina lähdimme aamulla safarille. Odottelimme autoa pihalla ja viimein kuski tuli ja kertoi auton olevan Habari Maalumin portilla. Hän ei ollut saanut viestiä pomoltaan, että sitä kautta ei meille pääse, vaikka Esko oli edellisenä päivänä asiasta soittanut. No, onneksi matka ei ole pitkä joten päätimme kantaa laukut ja kävellä portille.
Mutta tällaista täällä usein on, että varmistaa pitää asioita monta kertaa, eikä ne sittenkään suju.

Safarimme oli oikein onnistunut. Heti alkuun näimme vanhan urosleijonan kulkevan yleisellä tiellä ja saimme siitä hyviä lähikuvia. Me kyllä Annen kanssa vähän mietimme, mitä mahtaa tapahtua, kun lähellä olevat jalankulkijat ja leijona kohtaavat.
Kävimme Ngorongorossa, Manyaralla ja Tarangiressa ja jokaisessa puistossa oli erittäin hienoja lintuhavaintoja sekä kaikkia muitakin eläimiä, kuten sarvikuonoja, virtahepoja, kirahveja, leijonia, gnuita, seeproja, norsuja, monenlaisia antilooppeja.

Torstaina kävimme kylässä Nymaneilla. He asuvat tuolla hieman korkeammalla, kuin me. Sieltä on upeat maisemat ja puutarha on aivan ihana.

Illansuussa minulle iski kova mahatauti kuumeineen päivineen, HUHUH!

Perjantai aamuna Esko ja Arto lähtivätt aamuvarhaisella ennen aamiaista linturetkelle lähimaastoon.
Aamupalan jälkeen Esko vei ystävämme Masai markettiin tekemään ostoksia. Ja taisi sieltä löytyäkin kaikenlasta kivaa.
Minä jouduin olemaan koko päivän vuoteessa, oli se sen verran kova mahatauti.

Ja vielä lauantainakin miehet menivät linturetkelle. Ja vieläkin tuli uusia lajeja listaan.
Ja sitten iltapäivällä ystävämme lähtivät takaisin Suomeen. Veimme heidät kaupunkiin, josta bussi Nairobiin lähti klo 14. Hieno viikko oli nopeasti takana.

Katselimme viikon varrella jonkin verran myös talviolympialaisia. Aika hassua, että ollaan Afrikassa ja katsellaan talviurheilua. Tuntui ihan kotoiselta. Vaikkin lajit, joita täällä näytettiin olivat meille vähemmän tuttuja, kuten kelkkailu, curling, lumilautailu.
Lauantai iltana sain ajatuksen, että skypetellään Tomille ja katsotaan  lätkän pronssiottelu Suomi-USA yhdessä  suorana Tomin telkkarista. Ja hyvinhän se onnistui, melkein kuin oltaisi oltu samassa huoneessa.
Ja Suomi voitti pronssia!

Viime viikolla olimme taas työmatkalla Tangassa. Säde oli tullut Nairobista ja matkustimme yhdessä.
Tangassa olikin paljon puuhaa ja kaikki meni hyvin.

Sunnuntaina oli kirkolla erikoinen juhla. Seurakuntalaiset olivat keränneet kaksi vuotta rahaa, jotta pastorille voitaisi ostaa auto. Nyt se sitten oli saatu ja juhlamenoin luovutettin pastorille.
Esko oli juhlimassa pari tuntia, mutta kun juhla kesti 4-5 tuntia, ei Esko jaksanut olla koko aikaa paikalla. Samson otti meidän kameralla hyviä kuvia tilanteesta.

Alkuviikko on mennyt työtouhussa.
Tänään leivoin siinä lomassa Lilianin avustuksella, kun huomenna torstain rukouskokous on pitkästä aikaa meillä. Huomenna leipominen jatkuu.
Ehdin kyllä tänään olla stuodiollakin tunnin verran. Kuuntelimme Ihanon kanssa, miltä lauluni vaikuttavat ja annoimme pari vinkkiä, mitä pitää korjata. Siis vihdoin, puolen vuoden päästä nauhoituksesta alkaa laulut olemaan valmiina.

Sateet ovat taas alkaneet. Täällähän satoi pari viikkoa, vaikka oli lyhyt kuivakausi menossa ja nyt parin viikon tauon jälkeen satelee taas. Toissa päivänä oli tosi raju sade. Mutta täällä ei valiteta sateista, päinvastoin.

Aurinkoisia kevättalven päiviä!



Vanha jellona Ngorongoron tiellä

Uhittelevia nuoria uroksia Tarangisessa


2 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tänä aamuna katsoimme ykkösen aamuteeveestä kohtuullisen pitkää juttua Tarangiren luonnonpuistosta. Kuulema alueen halki virtaavalla joella on suuri merkitys luonnonpuiston hyvinvoinnille ja suurelle eläinkannalle.
Ohjelmassa näytettiin myös mielenkiintoinen pätkä puukäsityöläisistä, jotka veistivät tutunnäköisiä eläinhahmoja.
(Erkki vietti viikon talolla, mutta norsu unohtui viedä takan reunustalle. Viedään sitten seuraavalla reissulla.)
Oikein hyvää vointia teille ja kiitos viimeisestä!

Esko ja Marjo kirjoitti...

Kiitos kommnetista Sirkku ! Tarangire on meidän suosikki paikka. Siellä näkee Afrikan savannialueet selalisena kun se on ilman ihmisen vaikutusta. Suuria eläimiä on runsaasti, erityisesti norsu kanta on Afrikan tihein. Viimeksi nähtiin kuusi leijonaakin yhden päivän aikana. Hyvää pääsiäistä ja tervisiä kaikille :)