Pitää ensinnäkin tehdä oma kirjanpito ja sitten tarkastaa Tangan projektin raportit ja budjettiseuranta.
Eskolla oli 2.4 koko päivän mittainen suunnittelukokous. Me Johannan kanssa teimme töitä meillä kotona. Puolenpäivän aikaan alkoi aivan hirvittävä sade. Vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista kaatamalla, edes sateenvarjo ei olisi auttanut. Lounasta oli tarkoitus syödä Quest Housessa yhdessä kokousporukan kanssa (12 henkilöä) ja onneksi sade hellitti juuri ennen klo yhtä ja pääsimme lähtemään kotoa. Tamari ( Quest Housen johtaja ja emäntä) oli jälleen kerran tehnyt todella hyvää ruokaa.
Perjantaina aamulla oli Eskolla kaupungissa palaveri ja minä lähdin mukaan, koska meillä oli muitakin asioita kaupungilla.
Lauantaina iltapäivällä menimme kaupunkiin katsomaan miltä näyttää Lastenkomitean kokoontuminen. YDCP:n ( vammaishankkeen ) Dar es Salaamin yksikkö on perustanut ympäri Tansaniaa Lastenkomiteoita, joiden tarkoituksena on ajaa ja pitää esillä vammaisten lasten ja nuorten asioita yhteiskunnassa. Kokoontuminen oli tällä kertaa tarkoitettu sekä vammaisille että terveille lapsille yhdessä. Iltapäivän tilaisuudessa oli kunniavieraana Arushan läänin maaherra(tar).
Tilaisuudessa oli myös tanssiesitys, jossa kolme poikaa esitti jonkilaisen "heimotanssin". Juuri aiemmin päivällä oli satanut vettä ja paikka oli kurainen ja tietenkin poikien hyppiessä kura lensi joka paikkaan, mm. minun kasvoilleni ja mekolle. Kivaa!!
Ja kuten kaikissa afrikkalaisissa juhlissa, nytkin pidettiin monta puhetta. Oli hienoa kuulla, miten innostuneita lasten puheet olivat. Sisällöstä emme ymmärtäneet mitään, koska he puhuivat swahilia, mutta äänensävy kertoi paljon.
Sunnuntain vietimme taas kotosalla rentoutuen.
Sadekausi on jatkunut ja sateita on tullut lähes joka päivä, varsinkin öisin. Hienoa, kun maa saa vettä ja ympäristö kukoistaa ja pelloilla maissit ja pavut kasvavat.
Maanantai 7.4 oli täällä vapaapäivä. Sitä vietetään Sansibarin entisen johtajan, Karumen muistoksi.
Hän oli Sansibarin hallitsija ennen kuin Tansania ja Sansibar yhdistyivät.
Pari seuraavaa päivää tehtiin töitä. Meillä oli hieman rauhallisempi tahti, kun meidän projektin muut työntekijät olivat matkalla Burundissa. Se on kaunis ja siisti maa. Olimme käymässä siellä viime vuonna toukokuun lopulla Samsonin kanssa.
Torstaina käytiin Arushan lentokentällä varaamassa lentoliput Sansibarille. Menemme sinne touko-kesäkuun vaihteessa työmatkalle.
Iltapäivällä leivoin sitruunapiirakkaa. Oli muuten aika hassu juttu. Olin syönyt ravintolassa Key lime pie:ta ja halusin etsiä netistä sen ohjeen. Istahdin kuitenkin olohuoneen sohvalle reseptikansioni kanssa ja rupesin selailemaan ruokaohjevihkosia, joita olin tuonut Suomesta mukanani. Ja kuinkas ollakaan, heti ensimmäisessä oli kyseisen piirakan ohje! Wau! Ja tarvikkeetkin löytyivät kaapista, paitsi tietenkin Key lime, koska se on lime lajike, jota kasvaa Key Westissä, Floridassa. Käytin sitten näitä paikallisia pieniä, vihreitä sitruunoita. Tuli hyvä piirakka niistäkin.
Perjantaina kävimme vierailulla parilla koululla Hannan ja kahden suomalaistytön kanssa.
Viikonloppu oli mukavan leppoisa. Käyskentelimme pihamaalla ja kuvasimme lintuja ja kukkia.
Ja tietenkin katsoimme Englannin liigaa, siis jalkapalloa.
Olemme myös käyneet nyt ahkerammin kuntosalilla ja uimassa. Yritämme saada edes hieman kuntoa kohennettua ennen Suomeen paluuta. Ja ehkä pari kiloakin tippumaan.
Tiistaina olin pari tuntia Habari Maalum Median studiolla. Viimeistelimme levyni ja nyt se sitten on vihdoin valmis.
Nyt sitten on Pitkäperjantai ja Pääsiäisviikonloppu edessä.
Sain eilen eräältä kenialaiselta työtoverilta Nairobista aivan mahtavan hienon Pääsiästervehdyksen. Tuli todella hyvä ja kiitollinen mieli.
Hyvää ja Siunattua Pääsiäistä!
Tällaisia pääsiäistipuja meillä on.
Vasemmalla kutoja ja
oikeilla keltakurkkufrankoliini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti