Suklaisia pääsiäismunia ei löytynyt kaupasta, mutta toffeekaramellejä tuli mutusteltua. Ei olisi pitänyt, sillä Eskolla hajosi hammas tosi pahasti. Saimme selvitettyä Hannalta, missä on hyvä hammaslääkäri ja Esko sai ajan keskiviikkoaamuksi.
Tiistaina oli kansallinen vapaapäivä, Zanzibarin ja Tanganyakan yhdistymisen Tanzaniaksi muistopäivä. Kun ei kerran ollut töitä, menimme kuntoilemaan ja sää oli todella mukavan lämmin ja aurinkoinen sadekaudesta huolimatta.
Keskiviikkoaamuna Esko sitten suunnisti kohti kaupunkia hammaslääkärin vastaanotolle klo 9. Siellä laitettiin väliaikainen paikka. Esko kävi myös Presission Airin toimistossa, jossa hänelle vihdoinkin 2,5 kuukauden odottelun jälkeen annettin peruuntuneesta lennostamme rahat shekin muodossa takaisin. Shekki tuottikin sitten omat ongelmansa!! Eihän sitä saanut pankista ulos ilman pankkitiliä. Eskolle sanottiin pankista, että hänen pitää avata tili ko. pankkiin. Tällä välin Marjo teki töitä Leonardin kanssa taloustoimistolla. Oli todella mukava olla kolmen viikon jälkeen taas töissä. Eskollakin töitä riittää Collegen opinto-ohjelman ja esitteen kanssa.
Torstaina työt jatkuivat Marjolla, piti saada palkat laskettua ja Collegen kirjanpito huhtikuulta valmiiksi. Habari Maalum Median kirjanpitoon v. 2011 ei vielä olla saatu apua. Eskolla oli hammaslääkärille vielä uusi aika iltapäivällä ja perjantaillekin sovittiin yksi käynti. Pankkitilin avaaminenkin onnistui ja Esko sai rahat tilin kautta. Illalla meillä oli pitkästä aikaa ruotsalaisten lähettien kokoontuminen. Ilta oli mukava, me laulamme aina paljon, kun lapsia on mukana monta.
Perjantaina Morning devotionin jälkeen lähdimme katsomaan tonttia, jonka College on aikeissa ostaa, koska nykyinen tontti on liian pieni usealle rakennukselle.
Kävi ilmi, että paikallinen asianajaja yrittää ostaa Collegen ympärillä olevat tontit ja näin vaikeuttaa lisärakentamista. Habari Maalumin johtajille tuli kiire hankkia tontti! Tontin omistaja oli antanut Collegelle etuosto-oikeuden, mutta asiat eivät täällä Afrikassa ole niin yksinkertaisia. Nyt kuitenkin tontista on käyty keskustelut ja College saa tontin, jos rahaa löytyy riittävästi.
Tuokkolat tulivat pitkältä reissultaan perjantai-iltapäivällä meille ja olivat meillä yötä. Auto oli matkalla hajonnut, pitää kovaa meteliä, vika toivottavasti löytyy ja saamme sen korjattua. Nyt joudumme toistaiseksi lainaamaan HM:n autoa.
Lauantaina Päivi ja Sam lähtivät Nairobin kautta Etiopiaan, jossa he tekevät työtä puskapappi-projektissa. Veimme heidät Arushaan bussiasemalle (kuva) ja kävimme samalla kaupassa ruokaostoksilla. Vappuattoillan kunniaksi söimme Marjon paistamia munkkeja, simaa ei ollut, mutta gingerale maistui hyvin sen sijaan.
Sunnuntai-aamuna olimme taas kirkossa klo 7.30. Marjo lauloi ylistysryhmässä, muita paikalle oli tullut vain Hesron, ryhmän vetäjä, sekä Ibra, joka hoitaa miksauksen. Harjoituksia ei ollut ollut ja pari uutta laulua piti vetää lonkalta, mutta onneksi ne olivat helppoja. Aamupäivällä kävimme kävelyllä TGT:n viheriöllä (kuva alla).
Iltapäivän vietimme Hannan kanssa heidän puutarhassaan. Jan-Erik oli matkoilla ja Hanna oli mielissään, ettei hänen tarvinnut olla yksin. Ilma oli hieno ja näimme paljon lintuja. Auringonlasku oli myös todella kaunis ja näin saimme viikolle hienon lopun.
1 kommentti:
Moikka,
tulin yöllä töistä kuunnellen kuinka Suomi jyräsi Ruotsin ja voitti MM-kultaa!! Jee!!
Oudosti näin aamulla onkin paljon pirteämpi olo kuin yleensä.
Ihana lueskella rauhassa teidän tapahtumia ja värikkäitä ovat! Täällä sataa vetttä ja on taas asteet kymmenen asteen tienoilla. Harmi!
Siellä ei sateetkaan ole näin kylmiä...
Aivan upea asu äiti sinulla ja sopii todella hyvin!!
Kiitos, kun jaksatte päivittää blogia ja vielä kauniilla kuvilla!!
Voimia!!
T. Me kaikki
Lähetä kommentti